perjantai 22. syyskuuta 2017
MUISTISAIRAUTEEN SOPEUTUMINEN
Etenevän muistisairauden kanssa eläminen horjuttaa usein koko perhepiiriä. Tilanne voi olla usein hankala ja tunteita herättävä . Jokaiselta vaaditaan uudenlaista sopeutumista muistisairaan kanssa elämiseen. On tärkeää ettei läheiset kauhistele sairastuneen tilaa ettei hänelle itselleen tule tunne että hän on nyt niin surkea ja avuton. Läheiset auttavat ja tukevat sairastunutta kaikilla hänen tarvitsemillaan osa-alueilla. Ammattilaisten tarjoama tuki voi helpottaa kaikkia osapuolia sopeutumisessa. Aina sairauteen ei kuitenkaan voi sopeutua ja tavoitteena on sairauden kanssa elämään oppiminen. Elämää ei voi koskaan täysin hallita, mutta omiin asenteisiin ja tunteisiin voi vaikuttaa.
maanantai 28. elokuuta 2017
MAHAHAAVAN HOITO JA POTILAAN OHJAAMINEN:
Taudin aiheuttavat mahan erittämät suolahappo ja pepsiini, jotka pääsevät käsiksi limakalvon pettäessä ja pääsee syntymään haavauma. Tauti on yleinen n.5% ihmisistä sairastaa sitä jossain elämän vaiheessa. Miehillä yleisempi.
Maha-ja pohjukaissuolihaavan aiheuttajia:
Helicobakteeri
Tulehduskipulääkkeet jotka ärsyttävät vatsan limakalvoja. (burana)
Tupakka, vähentää vatsan limakalvon vastustuskykyä
Kahvi yli neljä kupillista päivässä lisää suolahapon eritystä
Psyykkinen stressi
Perintötekijät
Ikä, iän myötä limakalvot haurastuvat
Oireet:
Ylävatsakipu (viiltävä, polttava tai jomottava)
Yöllinen vatsakipu
Tyhjään vatsaan sattuu, ruokailu helpottaa
Närästys
Pahoinvointi
Oksentelu
Laihtuminen
Ulosteen väri, vuotavassa haavassa hyvin tummaa.
Hoito:
Hapon erityksen estäminen
Helicobakteerin häätäminen, antibiootit
Ruoka-aineet jotka aiheuttavat oireita, niitä kannattaa välttää.
Säännölliset ateriat useasti päivässä pieniä annoksia
Runsaasti kuitupitoisia ja monipuolista ravintoa.
Mahalaukkua ärsyttäviä aineita tulisi välttää (alkoholi, tupakka, kahvi)
Riittävä lepo, sterssin välttämiseksi
Lääkkeeksi paracetamolia, ei ärsytä vatsaa
lähde: Oppikirja, sairaanhoito ja huolenpito
maanantai 21. elokuuta 2017
Ihosyövät ovat yleisiä. Melanooma eli tummasolusyöpä saa alkunsa ihon väriainetta (melaniinia) tuottavista soluista, joita kutsutaan melanolyyteiksi.
Tyvisolusyöpä (basaliooma) on yleisin ihosyöpä, johon sairastuu vuosittain n. 8500 suomalaista. Naisia hieman enemmän kuin miehiä. Kaikki ei näy tilastoissa joten todellinen luku on n. 12000-14000.
Toiseksi yleisin on oksasolusyöpä mitä löytyy vuosittain n. 1700.
MELANOOMA on kolmanneksi yleisin johon sairastuu n. 1400
Ihosyöpä on yleensä näkyvä koska se syntyy ihon uloimmissa kerroksissa ja siksi se havaitaan aikaisessa vaiheessa ja ennuste yleensä hyvä.
Ihosyöpää esiintyy enimmäkseen vanhuksilla, mutta melanoomaa myös nuorilla aikuisilla. Lapsilla melanooma on harvinainen.
Melanooma on muita syöpiä vakavampi ja se on länsimaiden voimakkaimmin lisääntyviä syöpiä.
Noin puolet melanoomista saa alkunsa jo olemassa olevasta luomesta.
Luomea kannataa näyttää lääkärille jos se muuttuu epätarkkarajaiseksi, kasvaa, muuttuu tummemmaksi, punertavan- tai sinertävän sävyiseksi tai mustaksi. Myös kovalta, turvonneelta, aralta,
kutisevalta tuntuva tai haavautunut, visvaa tai verta vuotavat pitää näyttää lääkärille.
Jos melanooma saa kasvaa rauhassa, luomen ympärille alkaa kerääntymään pieniä tummia pisteitä ns. sateliitteja. Nämä ovat etäispesäkkeitä ja tämä on aina merkki melanoomasta.
Miehillä yleensä vartalolla ja naisilla raajoissa.
Voi olla myös kynnen alla, silmässä ja limakalvolla.
MELANOOMAN TOTEAMINEN JA TUTKIMINEN
Lääkäri tutkii ja poistaa epäilyttävän ihokohdan ja se tutkitaan mikroskoopissa. Jos tutkittava alue osottaituu melanoomaksi. Poistetaan leikkausarpi ja sitä ympäröivää ihoa. Imusolmukkeiden tila tutkitaan vartijaimusolmuketutkimuksella.
Jos imusolmukkeet ovat puhtaa, muuta hoitoa ei tarvi ja riittää pelkkä seuranta.
Jos imusolmukkista löytyy löydöksiä, tehdään tarkempi tutkimus tietokonetomografia.
MELANOOMAN LUOKITTELU
Melanooman levinneisyys ilmaistaan TNM-luokituksen avulla
T=syvyys
N=Leviäminen
M=Mahdolliset muualla olevat etäispesäkkeet
Melanoomaa pidetään pinnallisena, jos sen paksuus on enintään 2mm
Melanooman etäispesäkepaikat ovat iho, ihosolmukkeet, keuhkot, maksa, aivot ja luusto.
MELANOOMAN HOITO
Tavallisin hoitomuoto on leikkaus. Etäispesäkkeisen melanooman hoitona käytetään lääkkeitä harvoin sädehoitoa.
MELANOOMAN SEURANTA
Kestää yleensä 5 vuotta, jos uusiutumisriski on pieni riittää seuranta perusterveydenhuollossa.
Valtaosa uusiutuu 2 vuoden sisällä hoidosta.
Pinnallisesta melanoomasta paranee yleensä kaikki ja imusolmukkeisiin levinneestä n. puolet.
Tekijät. Piia ja sini
KEUHKOSYÖPÄ
Keuhkosyöpä syntyy kun keuhkoputken tai keuhkokudoksen solut muuttuvat pahanlaatuisiksi. Keuhkosyöpä on yksi maailman yleisimmistä syövistä. Suomessa miesten toiseksi yleisin syöpä ja pääasiassa iäkkäiden tauti.
Keuhkosyövän ennusteeseen vaikuttavat potilaan ikä, sukupuoli, sairauden levinneisyys, mahdolliset yleisoireet, etäpesäkkeet joita voi olla keskushermostossa,luustossa tai maksassa.
Tutkimukset keuhkosyövän toteamiseksi ovat keuhkorötgenkuva jolla voidaan selvittää kasvaimen koko ja sijainti. Tällä kuvauksella voidaan myös selvittää hengitysteiden tila ja mahdolliset esteet leikkausta ajatellen. Rintakehän ja ylävatsan TT-tutkimuksella ja magneettikuvauksella voidaan selvittää syövän levinneisyys, mahdolliset etäpesäkkeet, kasvutavan määrittely että voidaan valita oikea hoitomuoto. Muita tutkimuksia ovat tähystystutkimukset, kudos-ja solututkimukset sekä spirometria.
Keuhkosyöpä luokitellaan Ei-Pienisoluiseen ja Pienisoluiseen. Ei-pienisoluisessa hoitomuoto on ensisijaisesti leikkaushoito joka on myös tehokkain. Leikkauksen edellytyksenä on potilaan hyvä kunto. Leikkausta ei voida tehdä jos etäpesäkkeitä on jo ehtinyt syntymään. Jos kasvainta ei ole leikkauksella voitu kokonaan poistaa voidaan lisäksi antaa sädehoitoa jotta jäljelle jäänyt kudos tuhoutuisi tai syövästä aiheutuneet oireet helpottuisivat. Solunsalpaajahoitoa voidaan käyttää myös levinneessä tai uusiutuneessa ei-pienisoluisessa keuhkosyövässä hillitsemään sairauden aiheuttamia oireita ja taudin etenemistä. Pienisoluisessa keuhkosyövässä ennuste on huono sillä tauti lähettää jo varhain etäpesäkkeitä keuhkojen ulkopuolelle. Ensisijainen hoitomuoto on solunsalpaajahoito useiden lääkkeiden yhdistelmähoitona. Hoito auttaa aluksi hyvin ,mutta uusiutuu usein myöhemmässä vaiheessa.
Terveysneuvonnassa tulisi kiinnittää huomiota ruokavalioon ja liikuntaan sekä tupakanpoltto on ehdottomasti lopetettava
Tehnyt Piia ja Sini
Lähde: oppikirja, Sairaanhoito ja Huolenpito.
Keuhkosyöpä syntyy kun keuhkoputken tai keuhkokudoksen solut muuttuvat pahanlaatuisiksi. Keuhkosyöpä on yksi maailman yleisimmistä syövistä. Suomessa miesten toiseksi yleisin syöpä ja pääasiassa iäkkäiden tauti.
Keuhkosyövän ennusteeseen vaikuttavat potilaan ikä, sukupuoli, sairauden levinneisyys, mahdolliset yleisoireet, etäpesäkkeet joita voi olla keskushermostossa,luustossa tai maksassa.
Tutkimukset keuhkosyövän toteamiseksi ovat keuhkorötgenkuva jolla voidaan selvittää kasvaimen koko ja sijainti. Tällä kuvauksella voidaan myös selvittää hengitysteiden tila ja mahdolliset esteet leikkausta ajatellen. Rintakehän ja ylävatsan TT-tutkimuksella ja magneettikuvauksella voidaan selvittää syövän levinneisyys, mahdolliset etäpesäkkeet, kasvutavan määrittely että voidaan valita oikea hoitomuoto. Muita tutkimuksia ovat tähystystutkimukset, kudos-ja solututkimukset sekä spirometria.
Keuhkosyöpä luokitellaan Ei-Pienisoluiseen ja Pienisoluiseen. Ei-pienisoluisessa hoitomuoto on ensisijaisesti leikkaushoito joka on myös tehokkain. Leikkauksen edellytyksenä on potilaan hyvä kunto. Leikkausta ei voida tehdä jos etäpesäkkeitä on jo ehtinyt syntymään. Jos kasvainta ei ole leikkauksella voitu kokonaan poistaa voidaan lisäksi antaa sädehoitoa jotta jäljelle jäänyt kudos tuhoutuisi tai syövästä aiheutuneet oireet helpottuisivat. Solunsalpaajahoitoa voidaan käyttää myös levinneessä tai uusiutuneessa ei-pienisoluisessa keuhkosyövässä hillitsemään sairauden aiheuttamia oireita ja taudin etenemistä. Pienisoluisessa keuhkosyövässä ennuste on huono sillä tauti lähettää jo varhain etäpesäkkeitä keuhkojen ulkopuolelle. Ensisijainen hoitomuoto on solunsalpaajahoito useiden lääkkeiden yhdistelmähoitona. Hoito auttaa aluksi hyvin ,mutta uusiutuu usein myöhemmässä vaiheessa.
Terveysneuvonnassa tulisi kiinnittää huomiota ruokavalioon ja liikuntaan sekä tupakanpoltto on ehdottomasti lopetettava
Tehnyt Piia ja Sini
Lähde: oppikirja, Sairaanhoito ja Huolenpito.
torstai 17. elokuuta 2017
17.8.2017 Hoitotyön kirjaaminen
1.Mitä arvoja ja periaatteita kirjaamiseen mielestäsi liittyy? Mitä kokemuksia kirjaamisesta itselläsi on?hyviä7huonoja?
2.Itsenäiset tehtävät, palautus Helenana sähköpostiin 17.8 iltapäivän aikana, kiitos! Mielenkiintoista tehtävää😊😊
2.Itsenäiset tehtävät, palautus Helenana sähköpostiin 17.8 iltapäivän aikana, kiitos! Mielenkiintoista tehtävää😊😊
keskiviikko 16. elokuuta 2017
Kirurginen haava
Kirurginen leikkausviilto tehdään yleensä kohtisuoraan ihoon nähden, jonka takia haavana reunat ovat tasaiset ja verestävät. Haavan paranemiseen vaikuttavat ulottuvuus, haavaontelon rakenne ja sijainti sekä leikkauksen puhtausluokitus. Haavan parenemisnopeus riippuu paikallisesta verenkierrosta.
Puhdas kirurginen haava suljetaan yleensä ompeleilla, mutta joissakin leikkaushaavoissa käytetään metallihakasia,( haavateippiä, iholiimaa ja perhosteippiä) . Ommeltaessa haavanreunat asetetaan vastakkain siten, että oikeat kudoskerrokset tulevat samaan tasoon eikä onteloita eikä kiristystä synny. Pään, kasvojen ja kaulan alueen ompeleet poistetaan alle viikon kuluessa.
Kirurgisen haavahoidon teesit:
Ihokarvojen poisto haava alueelta. Tämä estää ihokarvoja joutumasta leikkaushaavaan ja parantaa sidosten kiinnittymistä ja ompeleiden poistoa. Tehdään leikkauspäivän aamuna.
Haavasidos valitaan haavasta tihkuvan veren määrän mukaan (tarpeeksi imukykyinen).
Leikkaushaava rauhotetaan vuorokaudeksi, mutta jos haavataitos kostuu ennen sitä se vaihdetaan steriilein käsinein ja välinein.
Käsihygienia leikkaushaavaa hoidettaessa: Käsihuuhde riittää jos käsissä ei ole näkyvää likaa.
Huuhdetta käytetään huolellisesti ennen haavanhoitoa ja sen jälkeen.
Kun leikkauksesta on kulunut yli 24h käytetään tehdaspuhtaita suojakäsineitä.
Haavasidos kiinnitetään ihoteipillä. Haavahoito-ohjeet annetaan potilaalle suullisesti ja kirjallisesti.
Jos haavan ympärillä on rakkuloita tai ihorikkoa, asetetaan niiden suojaksi hoitolevy tai suojakalvo. Haava suojataan vettä läpäisemättömällä kalvolla jos se joutuu kosketuksiin virtsan tai ulosteen kanssa.
Haavan välitön hoito keskittyy haavavuodon, siteiden, turvotuksen, tunnon lämmön ja kivun tarkkailuun. Hoitaja ohjaa potilasta lääkärin ohjeiden mukaan haava-alueen liikuttamisesta ja asennosta.
Epiteelin yhdentymine kattavaksi pinnaksi kestää kirurgisessa haavassa 24-48h. Haava voidaan suihkuttaa ilman infektioriskiä 24-28h kuluttua leikkauksesta. Ei käytetä saippuaa, eikä hangata. Kuivataan varovasti taputtelemalla.
Haavan vuotoa ja turvotusta ehkäistään kohoasennolla ja haavan rasittumista, hankausta, venymistä vältetään.
Infektoituneen haavan hoito: Havainfektiopotilaat hoidetaan potilashuoneessa kosketuseristyksessä.
- Oma huone ja suihku, ellei tämä ole mahdollista, noudatetaan aseptista työjärjestystä ja huoneiden vuodesijoittelua
- infektoituneiden haavojen suihkuttelun/suihkun jälkeen pesu- ja suihkutilat puhdistetaan kloori 1000ppm liuoksella jokaisen potilaan jälkeen ja lattia pyyhitään lastalla mahdollisimman kuivaksi.
Kirurginen leikkausviilto tehdään yleensä kohtisuoraan ihoon nähden, jonka takia haavana reunat ovat tasaiset ja verestävät. Haavan paranemiseen vaikuttavat ulottuvuus, haavaontelon rakenne ja sijainti sekä leikkauksen puhtausluokitus. Haavan parenemisnopeus riippuu paikallisesta verenkierrosta.
Puhdas kirurginen haava suljetaan yleensä ompeleilla, mutta joissakin leikkaushaavoissa käytetään metallihakasia,( haavateippiä, iholiimaa ja perhosteippiä) . Ommeltaessa haavanreunat asetetaan vastakkain siten, että oikeat kudoskerrokset tulevat samaan tasoon eikä onteloita eikä kiristystä synny. Pään, kasvojen ja kaulan alueen ompeleet poistetaan alle viikon kuluessa.
Kirurgisen haavahoidon teesit:
Ihokarvojen poisto haava alueelta. Tämä estää ihokarvoja joutumasta leikkaushaavaan ja parantaa sidosten kiinnittymistä ja ompeleiden poistoa. Tehdään leikkauspäivän aamuna.
Haavasidos valitaan haavasta tihkuvan veren määrän mukaan (tarpeeksi imukykyinen).
Leikkaushaava rauhotetaan vuorokaudeksi, mutta jos haavataitos kostuu ennen sitä se vaihdetaan steriilein käsinein ja välinein.
Käsihygienia leikkaushaavaa hoidettaessa: Käsihuuhde riittää jos käsissä ei ole näkyvää likaa.
Huuhdetta käytetään huolellisesti ennen haavanhoitoa ja sen jälkeen.
Kun leikkauksesta on kulunut yli 24h käytetään tehdaspuhtaita suojakäsineitä.
Haavasidos kiinnitetään ihoteipillä. Haavahoito-ohjeet annetaan potilaalle suullisesti ja kirjallisesti.
Jos haavan ympärillä on rakkuloita tai ihorikkoa, asetetaan niiden suojaksi hoitolevy tai suojakalvo. Haava suojataan vettä läpäisemättömällä kalvolla jos se joutuu kosketuksiin virtsan tai ulosteen kanssa.
Haavan välitön hoito keskittyy haavavuodon, siteiden, turvotuksen, tunnon lämmön ja kivun tarkkailuun. Hoitaja ohjaa potilasta lääkärin ohjeiden mukaan haava-alueen liikuttamisesta ja asennosta.
Epiteelin yhdentymine kattavaksi pinnaksi kestää kirurgisessa haavassa 24-48h. Haava voidaan suihkuttaa ilman infektioriskiä 24-28h kuluttua leikkauksesta. Ei käytetä saippuaa, eikä hangata. Kuivataan varovasti taputtelemalla.
Haavan vuotoa ja turvotusta ehkäistään kohoasennolla ja haavan rasittumista, hankausta, venymistä vältetään.
Infektoituneen haavan hoito: Havainfektiopotilaat hoidetaan potilashuoneessa kosketuseristyksessä.
- Oma huone ja suihku, ellei tämä ole mahdollista, noudatetaan aseptista työjärjestystä ja huoneiden vuodesijoittelua
- infektoituneiden haavojen suihkuttelun/suihkun jälkeen pesu- ja suihkutilat puhdistetaan kloori 1000ppm liuoksella jokaisen potilaan jälkeen ja lattia pyyhitään lastalla mahdollisimman kuivaksi.
tiistai 23. toukokuuta 2017
RUOKA JA JUOMA VAIKUTTAVAT LÄÄKKEEN TEHOON.
Osa lääkkeistä otetaan tyhjään mahaan ja jotkut tulee nauttia ruoan yhteydessä. Jopa tavallisilla mehuilla saattaa olla vaarallisia vaikutuksia yhdessä joidenkin lääkkeiden kanssa.
Tärkeintä on muistaa juoda reilusti vettä yhdessä lääkevalmisteen kanssa. Näin lääketabletti liukenee vatsassa ja pääsee imeytymään ohutsuolessa ja paksusuolessa.
Jos vesi jää juomatta, esimerkiksi pelkän voileivän siivittämänä nielty tabletti ei mahdu liukenemaan vatsassa, ja sen teho uhkaa jäädä vaillinaiseksi. Lääkkeelle ei yksinkertaisesti ole tilaa liueta ilman suositeltua kahden ja puolen desin hörppyä. Lääkkeet voivat myös takertua ruokatorveen.
Ruokatorvea ärsyttäessään lääkkeet saattavat aiheuttaa jopa verenvuotoa, jos niiden kanssa ei nautita riittävästi vettä.
Lääkkeet ovat yleensä sekä vesi- että rasvaliukoisia, ja suurin osa lääkkeistä liukenee hyvin veteen. Yleispätevän säännön mukaisesti lääkkeet otetaan tyhjään vatsaan vesilasillisen kanssa noin puoli tuntia ennen seuraavaa ateriaa, ellei muusta ole mainittu lääkärin pakeilla tai apteekissa. Tällöin lääketabletti ehtii liueta mahalaukussa ja edetä ohutsuoleen ennen kuin maha täyttyy ruoalla.
Jos lääke on ohjeistettu otettavaksi tyhjään vatsaan, lääkkeen imeytyminen hidastuu tai jopa estyy etenkin rasvaisen tai maitotuotteita sisältävän ruoan vuoksi.Lääke pyrkii sekoittumaan ruoan rasvaan, mikä hidastaa lääkeaineen vapautumista ruoasta, hidastaa sen imeytymistä verenkiertoon ja viivästyttää vastetta eli lääkkeen vaikutusta. Rasvainen ja runsaasti valkuaisaineita sisältävä ruoka pysyy mahalaukussa pitkään ja viivästyttää myös lääkkeen etenemistä ohutsuoleen. Runsaskuituiset ruoat kuten ruisleipä ja puurot sitovat lääkkeen itseensä. Voisi tiivistää, että mitä maukkaampi ja rasvaisempi ruoka, sitä suurempi sen vaikutus lääkkeeseen on.
Oma poikkeuksensa ovat enterotabletit, jotka oikein käytettynä eivät hajoa ja liukene vatsassa vaan ohutsuolessa. Enterotabletteja käytetään muun muassa silloin, kun halutaan välttää mahalaukun ärsytystä tai estää lääkeaineen hajoaminen mahan happamassa ympäristössä.
Jos enterotabletit annostellaan ruoan kanssa, ne voivat jäädä mahaan jopa useiksi tunneiksi. Ongelma tästä tulee, jos syödään jatkuvasti pieniä annoksia ruokaa eikä maha pääse kunnolla tyhjenemään missään vaiheessa.
Jakouurteellisen tabletin voi yleensä puolittaa ja murskata lääkkeen ottamisen helpottamiseksi. Myös kapselin voi avata ja sisällön sekoittaa ruokaan. Poikkeuksiakin on.
Esimerkiksi enterotabletit on tarkoitettu otettavaksi kokonaisena, jotta lääke pääsisi muuttumattomana ohutsuoleen, kuten on tarkoitus. Enterotablettia ei siis voi puolittaa eikä sitä saa pureskella. Sama koskee säädellysti lääkeainetta vapauttavia valmisteita, esimerkiksi depottabletteja.
Osassa entero- ja depottableteista on kuitenkin jakouurre, ja ne voidaan tarvittaessa puolittaa. Entero- ja depotrakeita sisältävät kapselit voidaan puolestaan avata ja ottaa rakeet sellaisenaan. Rakeita ei kuitenkaan saa murskata tai pureskella.
Maidolla lääkkeitä ei yleensä kannata huuhtoa alas, sillä maidon kalsium voi sitoa itseensä lääkkeitä. Maitoa tulee välttää erityisesti tiettyjen antibioottien kanssa, jolloin maito on pannassa kaksi tuntia ennen ja jälkeen lääkkeen ottamisen.
LÄHTEET: Apteekkariliitto.fi
Osa lääkkeistä otetaan tyhjään mahaan ja jotkut tulee nauttia ruoan yhteydessä. Jopa tavallisilla mehuilla saattaa olla vaarallisia vaikutuksia yhdessä joidenkin lääkkeiden kanssa.
Tärkeintä on muistaa juoda reilusti vettä yhdessä lääkevalmisteen kanssa. Näin lääketabletti liukenee vatsassa ja pääsee imeytymään ohutsuolessa ja paksusuolessa.
Jos vesi jää juomatta, esimerkiksi pelkän voileivän siivittämänä nielty tabletti ei mahdu liukenemaan vatsassa, ja sen teho uhkaa jäädä vaillinaiseksi. Lääkkeelle ei yksinkertaisesti ole tilaa liueta ilman suositeltua kahden ja puolen desin hörppyä. Lääkkeet voivat myös takertua ruokatorveen.
Ruokatorvea ärsyttäessään lääkkeet saattavat aiheuttaa jopa verenvuotoa, jos niiden kanssa ei nautita riittävästi vettä.
Lääkkeet ovat yleensä sekä vesi- että rasvaliukoisia, ja suurin osa lääkkeistä liukenee hyvin veteen. Yleispätevän säännön mukaisesti lääkkeet otetaan tyhjään vatsaan vesilasillisen kanssa noin puoli tuntia ennen seuraavaa ateriaa, ellei muusta ole mainittu lääkärin pakeilla tai apteekissa. Tällöin lääketabletti ehtii liueta mahalaukussa ja edetä ohutsuoleen ennen kuin maha täyttyy ruoalla.
Jos lääke on ohjeistettu otettavaksi tyhjään vatsaan, lääkkeen imeytyminen hidastuu tai jopa estyy etenkin rasvaisen tai maitotuotteita sisältävän ruoan vuoksi.Lääke pyrkii sekoittumaan ruoan rasvaan, mikä hidastaa lääkeaineen vapautumista ruoasta, hidastaa sen imeytymistä verenkiertoon ja viivästyttää vastetta eli lääkkeen vaikutusta. Rasvainen ja runsaasti valkuaisaineita sisältävä ruoka pysyy mahalaukussa pitkään ja viivästyttää myös lääkkeen etenemistä ohutsuoleen. Runsaskuituiset ruoat kuten ruisleipä ja puurot sitovat lääkkeen itseensä. Voisi tiivistää, että mitä maukkaampi ja rasvaisempi ruoka, sitä suurempi sen vaikutus lääkkeeseen on.
Rasvaliukoiset ruoan kera
Osa lääkkeistä on rasvaliukoisia. Vastoin yleistä sääntöä ne otetaan ruokailun yhteydessä, jotta ruoan rasvat edistäisivät niiden liukenemista ja imeytymistä.Oma poikkeuksensa ovat enterotabletit, jotka oikein käytettynä eivät hajoa ja liukene vatsassa vaan ohutsuolessa. Enterotabletteja käytetään muun muassa silloin, kun halutaan välttää mahalaukun ärsytystä tai estää lääkeaineen hajoaminen mahan happamassa ympäristössä.
Jos enterotabletit annostellaan ruoan kanssa, ne voivat jäädä mahaan jopa useiksi tunneiksi. Ongelma tästä tulee, jos syödään jatkuvasti pieniä annoksia ruokaa eikä maha pääse kunnolla tyhjenemään missään vaiheessa.
Jakouurteellisen tabletin voi yleensä puolittaa ja murskata lääkkeen ottamisen helpottamiseksi. Myös kapselin voi avata ja sisällön sekoittaa ruokaan. Poikkeuksiakin on.
Esimerkiksi enterotabletit on tarkoitettu otettavaksi kokonaisena, jotta lääke pääsisi muuttumattomana ohutsuoleen, kuten on tarkoitus. Enterotablettia ei siis voi puolittaa eikä sitä saa pureskella. Sama koskee säädellysti lääkeainetta vapauttavia valmisteita, esimerkiksi depottabletteja.
Osassa entero- ja depottableteista on kuitenkin jakouurre, ja ne voidaan tarvittaessa puolittaa. Entero- ja depotrakeita sisältävät kapselit voidaan puolestaan avata ja ottaa rakeet sellaisenaan. Rakeita ei kuitenkaan saa murskata tai pureskella.
Maidolla lääkkeitä ei yleensä kannata huuhtoa alas, sillä maidon kalsium voi sitoa itseensä lääkkeitä. Maitoa tulee välttää erityisesti tiettyjen antibioottien kanssa, jolloin maito on pannassa kaksi tuntia ennen ja jälkeen lääkkeen ottamisen.
Kasvirohdoksia hyvä välttää lääkehoidon aikana
Rohdokset saattavat aiheuttaa yllättäviä haittavaikutuksia yhdessä lääkkeen kanssa, tai ne saattavat joko heikentää tai vahvistaa lääkkeen tehoa.LÄHTEET: Apteekkariliitto.fi
maanantai 15. toukokuuta 2017
Lääkehoitosuunnitelma
Mikä se on? Lääkehoitosuunnitelma on käytännön työväline lääkehoidon kehittämiseen.
Lääkehoitosuunnitelmaan on hyvä koota kaikki yksikön lääkehoitoon liittyvät ohjeet.
Kuka tekee? Sairaalat ja terveyskeskukset, hoivakodit.
Miksi? Siitä selviää millaista lääkehoitoa yksikössä toteutetaan ja mitkä työtehtävät kuuluvat lähihoitajalle ja miten lääkehoito käytännössä toteutetaan.
Mitä pitää sisällään?
Yksikön lääkehoito
Yksikön lääkehoidon varmistaminen ja ylläpitäminen
Henkilöstön vastuut, velvollisuudet ja työnjako
Lupakäytännöt
yksikkökohtainen lääkehuolto
Lääkkeiden jakaminen ja antaminen
Potilaan infornoiminen ja neuvonta
Lääkehuollon vaikuttavuuden arviominen
Dokumentointi ja tiedonkulku
SEuranta ja palautejärjestelmä
Mikä se on? Lääkehoitosuunnitelma on käytännön työväline lääkehoidon kehittämiseen.
Lääkehoitosuunnitelmaan on hyvä koota kaikki yksikön lääkehoitoon liittyvät ohjeet.
Kuka tekee? Sairaalat ja terveyskeskukset, hoivakodit.
Miksi? Siitä selviää millaista lääkehoitoa yksikössä toteutetaan ja mitkä työtehtävät kuuluvat lähihoitajalle ja miten lääkehoito käytännössä toteutetaan.
Mitä pitää sisällään?
Yksikön lääkehoito
Yksikön lääkehoidon varmistaminen ja ylläpitäminen
Henkilöstön vastuut, velvollisuudet ja työnjako
Lupakäytännöt
yksikkökohtainen lääkehuolto
Lääkkeiden jakaminen ja antaminen
Potilaan infornoiminen ja neuvonta
Lääkehuollon vaikuttavuuden arviominen
Dokumentointi ja tiedonkulku
SEuranta ja palautejärjestelmä
perjantai 5. toukokuuta 2017
DIABETEKSEN LISÄSAIRAUDET
SILMÄN VERKKOKALVOSAIRAUS ELI RETINOPATIA
Diabetekseen sisältyy suurentunut riski sairastua diabeettiseen retinopatiaan eli silmän verkkokalvon sairauteen. Hoitamattomana voi johtaa vakavaan näön heikkenemiseen. Diabeetikon silmänpohjien tilannetta pitää seurata säännöllisesti jotta muutokset huomataan ajoissa. Kehittyy hitaasti ja on pitkään oireeton. Diabeetikon on tärkeä käydä säännöllisesti seulontakuvauksissa. Diabeettinen retinopatia on harvinainen alle 10-vuotiailla. Tyypin 1 diabeetikoilla on verkkokalvomuutoksia 90%lla taudin kestettyä yli 20 vuotta ja n.40%lla vaativa silmänpohjasairaus. Tyypin 2 diabeetikoilla silmänpohjan muutokset on jopa 30%lla heti diabeteksen toteamis vaiheessa. Vaikka muutokset todetaan alkuvaiheessa niin heille ei kehity niin vakavaa verkkokalvosairautta kuin tyypin 1 diabeetikoille.
SYYT
Diabeteksen verkkokalvosairaudessa tärkein syy on liian suuri verensokeripitoisuus. Tupakointi, kohonnut verenpaine ja ylipaino lisäävät diabeteksessä vaaraa sairastua verkkokalvosairauteen.
OIREET
Alkuvaiheessa usein oireeton. Edetessään heikentää näköä. Verenvuoto voi heikentää näön äkisti, pienet silmänpohjan vuodot aiheuttavat turvotusta verkkokalvolla ja näön sumentumisen tunnetta, kauas näkemisen vaikeuksia. Viivojen vääristyminen tai häiriöt värien näkemisessä voivat olla merkkinä sairaudesta. Lapsilla tarkastus joka toinen vuosi, muilla diabeetikoilla kolmen vuoden välein ellei muutoksia ole.
HOITO
Tärkein hoito on että diabetes on hoitotasapainossa. Jos retinopatia kehittyy ensimmäinen toimenpide on silmänpohjan laserhoito.Jos kehittyy vaikealle asteelle voidaan tehdä lasias-javerkkokalvo kirurgisia toimenpiteitä.
lähde. Terveyskirjasto SINI-TUULIA, PIIA
SILMÄN VERKKOKALVOSAIRAUS ELI RETINOPATIA
Diabetekseen sisältyy suurentunut riski sairastua diabeettiseen retinopatiaan eli silmän verkkokalvon sairauteen. Hoitamattomana voi johtaa vakavaan näön heikkenemiseen. Diabeetikon silmänpohjien tilannetta pitää seurata säännöllisesti jotta muutokset huomataan ajoissa. Kehittyy hitaasti ja on pitkään oireeton. Diabeetikon on tärkeä käydä säännöllisesti seulontakuvauksissa. Diabeettinen retinopatia on harvinainen alle 10-vuotiailla. Tyypin 1 diabeetikoilla on verkkokalvomuutoksia 90%lla taudin kestettyä yli 20 vuotta ja n.40%lla vaativa silmänpohjasairaus. Tyypin 2 diabeetikoilla silmänpohjan muutokset on jopa 30%lla heti diabeteksen toteamis vaiheessa. Vaikka muutokset todetaan alkuvaiheessa niin heille ei kehity niin vakavaa verkkokalvosairautta kuin tyypin 1 diabeetikoille.
SYYT
Diabeteksen verkkokalvosairaudessa tärkein syy on liian suuri verensokeripitoisuus. Tupakointi, kohonnut verenpaine ja ylipaino lisäävät diabeteksessä vaaraa sairastua verkkokalvosairauteen.
OIREET
Alkuvaiheessa usein oireeton. Edetessään heikentää näköä. Verenvuoto voi heikentää näön äkisti, pienet silmänpohjan vuodot aiheuttavat turvotusta verkkokalvolla ja näön sumentumisen tunnetta, kauas näkemisen vaikeuksia. Viivojen vääristyminen tai häiriöt värien näkemisessä voivat olla merkkinä sairaudesta. Lapsilla tarkastus joka toinen vuosi, muilla diabeetikoilla kolmen vuoden välein ellei muutoksia ole.
HOITO
Tärkein hoito on että diabetes on hoitotasapainossa. Jos retinopatia kehittyy ensimmäinen toimenpide on silmänpohjan laserhoito.Jos kehittyy vaikealle asteelle voidaan tehdä lasias-javerkkokalvo kirurgisia toimenpiteitä.
lähde. Terveyskirjasto SINI-TUULIA, PIIA
maanantai 1. toukokuuta 2017
MS ja PARKINSSON 26.4.2017
MS-TAUTI ESIINTYVYYS
MS-tauti on yleisin nuorten aikuisten liikunta- ja toimintakykyyn vaikuttava keskushermoston sairaus. Suomessa sitä sairastaa noin 7000 henkilöä. MS-tautia on naisilla lähes kaksi kertaa enemmän kuin miehillä, yleisin sairastumisikä on noin 20-40 vuotiaana.
Kyseessä on autoimmuunitauti, jossa elimistö hyökkää omia kudoksia vastaan muodostamalla vasta-aineita. MS-taudissa vasta-aineet kohdistuvat aivojen valkean aineen hermohaarakkeita vastaan.
SYYT
MS-taudin aiheuttavia tekijöitä ei vieläkään tunneta kunnolla erittäin runsaasta tutkimustyöstä huolimatta. Sen katsotaan syntyvän monen tekijän yhteisvaikutuksena, perintötekijöiden ohella vaikuttavat myös ympäristötekijät. Arvellaan, että jotkut lapsuudessa sairastetut virusinfektiot olisivat mukana laukaisemassa sairastumisen myöhemmällä iällä. Lisäksi uskotaan, että auringonvalon vähyys ja siitä johtuva D-vitamiinin vähäinen saanti talviaikaan vaikuttavat, koska tautia on enemmän pohjoisilla leveysasteilla. Samoin tupakointi on osoittautunut sairauden riskitekijäksi. Perintötekijöillä on myös osuutta, sillä suomalaisten MS-potilaiden sisaruksilla on 25-kertainen vaara sairastua tautiin. Perimän lisäksi tarvitaan kuitenkin vielä muita taudin laukaisevia tekijöitä, kuten yllä mainittuja ympäristötekijöitä. Todennäköisesti kaikkia taudin syntyyn vaikuttavia tekijöitä ei vielä tunneta.
OIREET
Taudin oireet johtuvat aivojen, selkäytimen ja näköhermon paikallisista tulehdusmuutoksista, joita kutsutaan demyelinisaatioksi. Demyelinaatiossa hermojen tuoja- tai viejähaarakkeita ympäröivä eristekerros, myeliiniproteiinivaippa, vaurioituu paikallisen tulehdusprosessin myötä. Siitä johtuvat oireet ovat hyvin vaihtelevat ja riippuvat siitä, missä keskushermoston osassa demyelinisaatiopesäkkeet sijaitsevat. Myeliinivaipan luonnollisen korjaantumisen myötä oireetkin tavallisesti häviävät.
Koska tulehduspesäkkeitä voi olla monissa paikoissa keskushermostossa, oireita esiintyy eri puolilla kehoa. Yleisimmät alkuoireet ovat näön hämärtyminen toisessa silmässä ja tavallisesti raajojen tuntoaistin häiriintyminen, joka ilmenee puutuiluna tai outoina tuntemuksina. Lisäksi voi esiintyä jonkin raajan tai raajojen lihasheikkoutta, kaksoiskuvia, tasapainovaikeutta, huimausta, puhehäiriöitä, suolen ja virtsarakon toimintahäiriöitä sekä uupumusta.
Tyypillistä oireissa on aaltomaisuus, kun syntyy uusia oireita, jotka sitten taas väistyvät tai vanhat oireet pahenevat välillä. Tämä johtuu uusien tulehduspesäkkeiden muodostumisesta ja niideen sammumisesta korjaantumisen tai arpeutumisen myötä. Usein vanhojen oireiden korostuminen liittyy hiljan sairastettuun tulehdukseen, kuten flunssaan tai virtsatulehdukseen. Mikäli vanhojen oireiden selvä paheneminen tai uuden tyyppisten oireiden ilmaantuminen tapahtuu vasta pari viikkoa sairastetun tulehduksen jälkeen, puhutaan varsinaisesta taudin pahenemisvaiheesta. Pahenemisvaiheet ovat yleisimpiä taudin alkuvaiheessa.
HOITO/SEURANTA
Tautiin ei ole parantavaa hoitoa, mutta nykyisillä hoidoilla sairauden kulkuun voidaan paljon vaikuttaa.
Pistoksena annettavan puolustusjärjestelmään ja sitä kautta taudinkulkuun vaikuttavien lääkkeiden, beeta-interferonin ja glatirameeriasetaatin, on todettu vähentävän sekä taudin pahenemisvaiheita että uusia, magneettikuvassa näkyviä tulehdusmuutoksia. Vuoden 2014 ja 2015 aikana markkinoille on tullut myös tablettimuotoisia lääkkeitä aaltomaisen MS-taudin hoitoon: teriflunomidi ja dimetyylifumaraatti, jotka myös vähentävät pahenemisvaiheita ja magneettikuvamuutoksia. Nämä hoidot pyritään aloittamaan heti, kun MS-taudin kriteerit täyttyvät. Hoidon aikana seurataan säännöllisesti verikokeita sivuvaikutusriskin vuoksi.
Tärkeää itsehoitoa on liikunta. Liikunta vaikuttaa myönteisesti MS-taudin oireisiin ja pitää yllä lihaskuntoa ja tasapainoa. Lisäksi sillä on suotuisa vaikutus mielialaan. Oman liikunnan lisäksi kuntoutuksella voidaan tarvittaessa puuttua sairauden tuomiin vaikeuksiin. Kuntoutukseen kuuluu tapauskohtaisesti fysioterapia, puheterapia, neuropsykologinen kuntoutus ja toimintaterapia. Myös oikeat liikkumisen apuvälineet auttavat potilaan selviytymistä, mikäli liikkuminen on heikentynyt. Samoin voidaan hankkia pienapuvälineitä käyttöön, jos esimerkiksi keittiötöissä on ongelmia. Joskus tarvitaan ammatillista kuntoutusta tai työkykyselvittelyjä. Kuntoutusasioita pohditaan säännöllisesti ja pyritään vastaamaan kulloinkin esiin tuleviin tarpeisiin. Suuri osa potilaista selviää kuitenkin pitkään toiminta- ja liikuntakykyisenä sekä työelämässä lähes normaalisti.
PARKINSSON YLEISYYS
Parkinsonin tauti on keski- ja vanhuusiän hitaasti etenevä liikehäiriösairaus, johon liittyy vapinan, yleisen liikkumisen hidastumisen ja lihasjäykkyyden lisäksi lukuisia muitakin oireita. Sairaus alkaa 50 – 70 vuoden iässä, keskimäärin 1 % yli 60-vuotiaista sairastaa tätä tautia. Miesten sairastavuus on hieman naisia korkeampi. Suomessa saa Parkinson-lääkkeiden erityiskorvattavuutta yli 16 000 ihmistä.
SYYT
Parkinsonin tauti johtuu tietyn keskiaivojen alueen (mustatumake) hermosolujen vähittäisestä tuhoutumisesta; syytä hermosolujen vaurioitumiseen ei tiedetä. Tämä johtaa hermovälittäjäaine dopamiinin puutteeseen ja tahdonalaisia liikkeitä säätelevien hermoratojen vaurioitumiseen. Noin 20 %:lla potilaista on Parkinsonin tautia sairastavia sukulaisia, mutta vain hyvin harvoin tauti on varsinaisesti periytyvä. Parkinsonin tauti on yksi harvoista taudeista, jolta tupakan poltto näyttää suojaavan.
OIREET
Parkinsonin tautiin liittyy kolme pääoiretta: lepovapina, liikkeiden hidastuminen ja tyypillinen lihasjäykkyys, rigiditeetti. Ne alkavat hitaasti kuukausien ja vuosien kuluessa. Lähes aina oireita on ensin toisen puolen raajoissa, kunnes ne ajan mittaan muuttuvat molemminpuolisiksi.
Vapina on harvajaksoista, ilmenee erityisesti yläraajoissa levossa ja lievittyy aktiivin liikkeen aikana. Vapina voi ilmentyä myös ns. pillerinpyöritysvapinana eli sormien tyypillisenä liikkeenä. Liikkeiden hidastuminen näkyy esimerkiksi tuolilta nousun vaikeutena, lisäksi kävelemään lähtö on verkkaista ja askeleet lyhyitä. Lihasjäykkyys eli rigiditeetti ilmenee hitautena esimerkiksi käden taivuttamisessa ja toisen avustaessa taivutusta liikkeessä tuntuu vastusta. Lihastoiminnan hidastuminen näkyy usein myös kasvojen ilmeettömyytenä ja käsialan pienentymisenä. Puhekin voi muuttua monotoniseksi. Kaatuilua esiintyy pidemmälle edenneessä taudissa, se johtuu lähinnä tasapaino- ja asennon säätelyjärjestelmien rappeutumisesta.
Taudin edetessä voi ilmetä ns. autonomisen hermoston oireita eli äkillistä verenpaineen vaihtelua, ummetusta, hikoiluhäiriöitä, tihentynyttä virtsaamistarvetta ja impotenssia. Lisäksi voi kehittyä puheentuoton vaikeutta, nielemisongelmia, hajuaistin heikentymistä, mikä usein voi edeltää muita oireita, sekä ihon rasvoittumista ja syljen valumista. Lisäksi sairauteen liittyy joskus unihäiriöitä, päiväaikaista uneliaisuutta ja voimakasta uupumusta. Myös muistihäiriöitä, ajatustoiminnan hidastumista ja masennusta voi ilmaantua. Harvoin kuitenkaan yksi ihminen saa näitä kaikkia oireita.
HOITO
Hoidon aloituksen suunnittelee yleensä alan erikoislääkäri eli neurologi. Käytettävissä on useita eri lääkkeitä, jotka valitaan yksilöllisesti iän, taudin vaikeusasteen ja muiden sairauksien mukaan. Mikään hoitomuodoista ei ole varsinaisesti tautia parantava tai kulkua pysäyttävä, vaan puhutaan ns. oireisiin vaikuttavasta hoidosta. Näin ollen lääkehoitoa ei tarvitse aloittaa heti diagnoosin tekohetkellä, vaan sitä voidaan lykätä vaiheeseen, jolloin taudista on selvää toiminnallista haittaa. Hoidossa ei pyritä täyteen oireettomuuteen, koska pitkällä aikavälillä tulos on parempi silloin, kun lääkehoito on viritetty hieman tehokkainta annostelua vähäisemmäksi. Suurinta mahdollista lääkeannosta ei oteta heti käyttöön nykyään käytössä olevien Parkinsonin taudin lääkkeiden aiheuttamien sivuvaikutusten, kuten mahdollisten pakkoliikkeiden, impulssikontrollihäiriöiden (mm. pelihimo, liiallinen seksuaalisuus) ja harhojen vuoksi. Näiden sivuvaikutusten riski nousee sitä korkeammalle, mitä suurempi käytössä oleva lääkitys on.
Vaikeimmissa tapauksissa neurokirurgi voi joskus leikkauksella lievittää pahimpia oireita asettamalla aivoihin sähköisen laitteen, joka kiihdyttää aivojen syvien osien toimintaa. Toinen vaikeiden tautimuotojen hoitomuoto on mahanpeitteiden läpi asetettava syöttöletku, jota kautta annostellaan levodopaa suoraan ohutsuoleen. Näillä hoitomuodoilla saavutetaan usein hyviä tuloksia vaikeista oireista kärsivillä potilailla, molemmat hoidot toteutetaan keskitetysti niihin erikoistuneissa yksiköissä.
SEURANTA
Parkinsonin taudin toteaminen, hoito ja seuranta kuuluvat neurologian erikoislääkärille. Potilaita, joiden tila on vakaa, voidaan seurata jonkin aikaa myös perusterveydenhuollossa. Potilaan kokonaistilanne tulisi arvioida vähintään kerran vuodessa.
MS-tauti on yleisin nuorten aikuisten liikunta- ja toimintakykyyn vaikuttava keskushermoston sairaus. Suomessa sitä sairastaa noin 7000 henkilöä. MS-tautia on naisilla lähes kaksi kertaa enemmän kuin miehillä, yleisin sairastumisikä on noin 20-40 vuotiaana.
Kyseessä on autoimmuunitauti, jossa elimistö hyökkää omia kudoksia vastaan muodostamalla vasta-aineita. MS-taudissa vasta-aineet kohdistuvat aivojen valkean aineen hermohaarakkeita vastaan.
SYYT
MS-taudin aiheuttavia tekijöitä ei vieläkään tunneta kunnolla erittäin runsaasta tutkimustyöstä huolimatta. Sen katsotaan syntyvän monen tekijän yhteisvaikutuksena, perintötekijöiden ohella vaikuttavat myös ympäristötekijät. Arvellaan, että jotkut lapsuudessa sairastetut virusinfektiot olisivat mukana laukaisemassa sairastumisen myöhemmällä iällä. Lisäksi uskotaan, että auringonvalon vähyys ja siitä johtuva D-vitamiinin vähäinen saanti talviaikaan vaikuttavat, koska tautia on enemmän pohjoisilla leveysasteilla. Samoin tupakointi on osoittautunut sairauden riskitekijäksi. Perintötekijöillä on myös osuutta, sillä suomalaisten MS-potilaiden sisaruksilla on 25-kertainen vaara sairastua tautiin. Perimän lisäksi tarvitaan kuitenkin vielä muita taudin laukaisevia tekijöitä, kuten yllä mainittuja ympäristötekijöitä. Todennäköisesti kaikkia taudin syntyyn vaikuttavia tekijöitä ei vielä tunneta.
OIREET
Taudin oireet johtuvat aivojen, selkäytimen ja näköhermon paikallisista tulehdusmuutoksista, joita kutsutaan demyelinisaatioksi. Demyelinaatiossa hermojen tuoja- tai viejähaarakkeita ympäröivä eristekerros, myeliiniproteiinivaippa, vaurioituu paikallisen tulehdusprosessin myötä. Siitä johtuvat oireet ovat hyvin vaihtelevat ja riippuvat siitä, missä keskushermoston osassa demyelinisaatiopesäkkeet sijaitsevat. Myeliinivaipan luonnollisen korjaantumisen myötä oireetkin tavallisesti häviävät.
Koska tulehduspesäkkeitä voi olla monissa paikoissa keskushermostossa, oireita esiintyy eri puolilla kehoa. Yleisimmät alkuoireet ovat näön hämärtyminen toisessa silmässä ja tavallisesti raajojen tuntoaistin häiriintyminen, joka ilmenee puutuiluna tai outoina tuntemuksina. Lisäksi voi esiintyä jonkin raajan tai raajojen lihasheikkoutta, kaksoiskuvia, tasapainovaikeutta, huimausta, puhehäiriöitä, suolen ja virtsarakon toimintahäiriöitä sekä uupumusta.
Tyypillistä oireissa on aaltomaisuus, kun syntyy uusia oireita, jotka sitten taas väistyvät tai vanhat oireet pahenevat välillä. Tämä johtuu uusien tulehduspesäkkeiden muodostumisesta ja niideen sammumisesta korjaantumisen tai arpeutumisen myötä. Usein vanhojen oireiden korostuminen liittyy hiljan sairastettuun tulehdukseen, kuten flunssaan tai virtsatulehdukseen. Mikäli vanhojen oireiden selvä paheneminen tai uuden tyyppisten oireiden ilmaantuminen tapahtuu vasta pari viikkoa sairastetun tulehduksen jälkeen, puhutaan varsinaisesta taudin pahenemisvaiheesta. Pahenemisvaiheet ovat yleisimpiä taudin alkuvaiheessa.
HOITO/SEURANTA
Tautiin ei ole parantavaa hoitoa, mutta nykyisillä hoidoilla sairauden kulkuun voidaan paljon vaikuttaa.
Pistoksena annettavan puolustusjärjestelmään ja sitä kautta taudinkulkuun vaikuttavien lääkkeiden, beeta-interferonin ja glatirameeriasetaatin, on todettu vähentävän sekä taudin pahenemisvaiheita että uusia, magneettikuvassa näkyviä tulehdusmuutoksia. Vuoden 2014 ja 2015 aikana markkinoille on tullut myös tablettimuotoisia lääkkeitä aaltomaisen MS-taudin hoitoon: teriflunomidi ja dimetyylifumaraatti, jotka myös vähentävät pahenemisvaiheita ja magneettikuvamuutoksia. Nämä hoidot pyritään aloittamaan heti, kun MS-taudin kriteerit täyttyvät. Hoidon aikana seurataan säännöllisesti verikokeita sivuvaikutusriskin vuoksi.
Tärkeää itsehoitoa on liikunta. Liikunta vaikuttaa myönteisesti MS-taudin oireisiin ja pitää yllä lihaskuntoa ja tasapainoa. Lisäksi sillä on suotuisa vaikutus mielialaan. Oman liikunnan lisäksi kuntoutuksella voidaan tarvittaessa puuttua sairauden tuomiin vaikeuksiin. Kuntoutukseen kuuluu tapauskohtaisesti fysioterapia, puheterapia, neuropsykologinen kuntoutus ja toimintaterapia. Myös oikeat liikkumisen apuvälineet auttavat potilaan selviytymistä, mikäli liikkuminen on heikentynyt. Samoin voidaan hankkia pienapuvälineitä käyttöön, jos esimerkiksi keittiötöissä on ongelmia. Joskus tarvitaan ammatillista kuntoutusta tai työkykyselvittelyjä. Kuntoutusasioita pohditaan säännöllisesti ja pyritään vastaamaan kulloinkin esiin tuleviin tarpeisiin. Suuri osa potilaista selviää kuitenkin pitkään toiminta- ja liikuntakykyisenä sekä työelämässä lähes normaalisti.
PARKINSSON YLEISYYS
Parkinsonin tauti on keski- ja vanhuusiän hitaasti etenevä liikehäiriösairaus, johon liittyy vapinan, yleisen liikkumisen hidastumisen ja lihasjäykkyyden lisäksi lukuisia muitakin oireita. Sairaus alkaa 50 – 70 vuoden iässä, keskimäärin 1 % yli 60-vuotiaista sairastaa tätä tautia. Miesten sairastavuus on hieman naisia korkeampi. Suomessa saa Parkinson-lääkkeiden erityiskorvattavuutta yli 16 000 ihmistä.
SYYT
Parkinsonin tauti johtuu tietyn keskiaivojen alueen (mustatumake) hermosolujen vähittäisestä tuhoutumisesta; syytä hermosolujen vaurioitumiseen ei tiedetä. Tämä johtaa hermovälittäjäaine dopamiinin puutteeseen ja tahdonalaisia liikkeitä säätelevien hermoratojen vaurioitumiseen. Noin 20 %:lla potilaista on Parkinsonin tautia sairastavia sukulaisia, mutta vain hyvin harvoin tauti on varsinaisesti periytyvä. Parkinsonin tauti on yksi harvoista taudeista, jolta tupakan poltto näyttää suojaavan.
OIREET
Parkinsonin tautiin liittyy kolme pääoiretta: lepovapina, liikkeiden hidastuminen ja tyypillinen lihasjäykkyys, rigiditeetti. Ne alkavat hitaasti kuukausien ja vuosien kuluessa. Lähes aina oireita on ensin toisen puolen raajoissa, kunnes ne ajan mittaan muuttuvat molemminpuolisiksi.
Vapina on harvajaksoista, ilmenee erityisesti yläraajoissa levossa ja lievittyy aktiivin liikkeen aikana. Vapina voi ilmentyä myös ns. pillerinpyöritysvapinana eli sormien tyypillisenä liikkeenä. Liikkeiden hidastuminen näkyy esimerkiksi tuolilta nousun vaikeutena, lisäksi kävelemään lähtö on verkkaista ja askeleet lyhyitä. Lihasjäykkyys eli rigiditeetti ilmenee hitautena esimerkiksi käden taivuttamisessa ja toisen avustaessa taivutusta liikkeessä tuntuu vastusta. Lihastoiminnan hidastuminen näkyy usein myös kasvojen ilmeettömyytenä ja käsialan pienentymisenä. Puhekin voi muuttua monotoniseksi. Kaatuilua esiintyy pidemmälle edenneessä taudissa, se johtuu lähinnä tasapaino- ja asennon säätelyjärjestelmien rappeutumisesta.
Taudin edetessä voi ilmetä ns. autonomisen hermoston oireita eli äkillistä verenpaineen vaihtelua, ummetusta, hikoiluhäiriöitä, tihentynyttä virtsaamistarvetta ja impotenssia. Lisäksi voi kehittyä puheentuoton vaikeutta, nielemisongelmia, hajuaistin heikentymistä, mikä usein voi edeltää muita oireita, sekä ihon rasvoittumista ja syljen valumista. Lisäksi sairauteen liittyy joskus unihäiriöitä, päiväaikaista uneliaisuutta ja voimakasta uupumusta. Myös muistihäiriöitä, ajatustoiminnan hidastumista ja masennusta voi ilmaantua. Harvoin kuitenkaan yksi ihminen saa näitä kaikkia oireita.
HOITO
Hoidon aloituksen suunnittelee yleensä alan erikoislääkäri eli neurologi. Käytettävissä on useita eri lääkkeitä, jotka valitaan yksilöllisesti iän, taudin vaikeusasteen ja muiden sairauksien mukaan. Mikään hoitomuodoista ei ole varsinaisesti tautia parantava tai kulkua pysäyttävä, vaan puhutaan ns. oireisiin vaikuttavasta hoidosta. Näin ollen lääkehoitoa ei tarvitse aloittaa heti diagnoosin tekohetkellä, vaan sitä voidaan lykätä vaiheeseen, jolloin taudista on selvää toiminnallista haittaa. Hoidossa ei pyritä täyteen oireettomuuteen, koska pitkällä aikavälillä tulos on parempi silloin, kun lääkehoito on viritetty hieman tehokkainta annostelua vähäisemmäksi. Suurinta mahdollista lääkeannosta ei oteta heti käyttöön nykyään käytössä olevien Parkinsonin taudin lääkkeiden aiheuttamien sivuvaikutusten, kuten mahdollisten pakkoliikkeiden, impulssikontrollihäiriöiden (mm. pelihimo, liiallinen seksuaalisuus) ja harhojen vuoksi. Näiden sivuvaikutusten riski nousee sitä korkeammalle, mitä suurempi käytössä oleva lääkitys on.
Vaikeimmissa tapauksissa neurokirurgi voi joskus leikkauksella lievittää pahimpia oireita asettamalla aivoihin sähköisen laitteen, joka kiihdyttää aivojen syvien osien toimintaa. Toinen vaikeiden tautimuotojen hoitomuoto on mahanpeitteiden läpi asetettava syöttöletku, jota kautta annostellaan levodopaa suoraan ohutsuoleen. Näillä hoitomuodoilla saavutetaan usein hyviä tuloksia vaikeista oireista kärsivillä potilailla, molemmat hoidot toteutetaan keskitetysti niihin erikoistuneissa yksiköissä.
SEURANTA
Parkinsonin taudin toteaminen, hoito ja seuranta kuuluvat neurologian erikoislääkärille. Potilaita, joiden tila on vakaa, voidaan seurata jonkin aikaa myös perusterveydenhuollossa. Potilaan kokonaistilanne tulisi arvioida vähintään kerran vuodessa.
MBO
METABOLINEN OIREYHTYMÄ
Metabolinen oireyhtymä eli aineenvaihduntaan liittyvä oireyhtymä tarkoittaa tilaa, jossa samalla henkilöllä on useita terveyttä uhkaavia häiriöitä yhtä aikaa. Sen aiheuttaa keskivartalolihavuuS. Perinnöllinen taipumus on hyvin yleinen.
Metabolinen oireyhtymä on kyseessä, jos alla mainitusta viidestä ehdosta kolme toteutuu:
METABOLISEN OIREYHTYMÄN SEURAUKSET
Metaboliseen oireyhtymään kiinnitetään siksi huomiota, että siihen liittyy selvästi suurentunut valtimotaudin riski. Henkilöillä, joilla on todettu metabolinen oireyhtymä, keskimääräinen sydän- ja verisuonisairauksien vaara on 2 - 3 kertaa suurempi kuin terveillä.
Sairauksien riski riippuu metabolisen oireyhtymän vaikeusasteesta. Henkilöllä, jolla verenpaine, veren rasva-arvot ja veren sokeriarvot ovat vain lievästi epänormaalit, riski on keskimääräistä riskilukua pienempi. Jos arvot ovat huomattavasti "pielessä", riski on paljon suurempi.
Metaboliseen oireyhtymään liittyy usein rasvan kertyminen maksaan, mikä joskus johtaa maksan sairastumieen.
ITSEHOITO
Koska metabolinen oireyhtymä johtuu rasvan kertymisestä vatsaonteloon ja maksaan, laihduttamalla voidaan tehokkaasti vähentää metabolisen oireyhtymän kaikkia häiriöitä. Siksi laajentuneen vyötärön kaventaminen on ensisijainen hoitokeino.
Laihduttamalla rasvakudos vähenee enemmän vatsaontelosta kuin ihon alta. Vielä tehokkaammin rasva poistuu maksasta. Vyötärön kapenemisen myötä verensokeri laskee, hyvä kolesteroli nousee, veren triglyseridi-arvo laskee ja verenpaine alenee.
Myös säännöllinen liikunta yksinään ilman laihtumista normaalistaa metabolisen oireyhtymän häiriöitä. Tehokkainta on laihduttaminen siten, että samalla lisää liikuntaa.
LÄÄKEHOITO
Jos vyötärön laihduttaminen ei onnistu, osaa metabolisen oireyhtymän häiriöistä voidaan hoitaa lääkkeillä. Kuitenkin useimpiin metabolisen oireyhtymän aineenvaihdunnan häiriöihin lääkkeet tehoavat huonosti. Siksi on hyvä miettiä, jos kuitenkin vyötäröltä saisi pois muutaman kilon.
Parhaiten lääkkeillä onnistuu verenpaineen hoito. Myös diabetesta voidaan hoitaa lääkkkeillä, mutta niillä yksinään ei aina saavuteta hyvää tulosta, ellei samaan aikaan laihduteta. Veren kohonnutta triglyseri-arvoa voidaan lääkkeillä hoitaa, mutta teho ei ole hyvä. Samoin hyvän kolesterolin lisäämiseksi ei ole tehokkaita lääkkeitä.
EHKÄISY
Metabolisen oireyhtymän syntyminen voidaan kokonaan estää painonhallinnalla eli säilyttämällä normaalipaino. Jos on jo ylipainoa, laihduttaminen ja pysyvästi alentunut paino huomattavasti vähentää metabolisen oireyhtymän vaaraa. Liikunnan lisääminen yksinäänkin ilman painomuutosta pienentää selvästi metabolisen oireyhtymän riskiä.
Lähde. internet ja oppikirja
Metabolinen oireyhtymä eli aineenvaihduntaan liittyvä oireyhtymä tarkoittaa tilaa, jossa samalla henkilöllä on useita terveyttä uhkaavia häiriöitä yhtä aikaa. Sen aiheuttaa keskivartalolihavuuS. Perinnöllinen taipumus on hyvin yleinen.
Metabolinen oireyhtymä on kyseessä, jos alla mainitusta viidestä ehdosta kolme toteutuu:
- Vyötärön ympärys ylittää miehellä 100 cm ja naisella 90 cm. Jos vyötärö ylittää miehellä 94 cm ja naisella 80 cm, vaara metabolisen oireyhtymän syntyyn on jo olemassa.
- Veren triglyseridien määrä on suurentunut (yli 1,7 mmol/l).
- Veren HDL-kolesterolin eli hyvän kolesterolin määrä on pienentynyt (alle 1,0 mmol/l miehellä ja alle 1,3 mmol/l naisella)
- Verenpaine on koholla (130/85 tai enemmän).
- Yön paaston jälkeen otettu verensokeri on ylärajoilla tai kohonnut (fS glukoosi yli 5,7 mmol/l)
METABOLISEN OIREYHTYMÄN SEURAUKSET
Metaboliseen oireyhtymään kiinnitetään siksi huomiota, että siihen liittyy selvästi suurentunut valtimotaudin riski. Henkilöillä, joilla on todettu metabolinen oireyhtymä, keskimääräinen sydän- ja verisuonisairauksien vaara on 2 - 3 kertaa suurempi kuin terveillä.
Sairauksien riski riippuu metabolisen oireyhtymän vaikeusasteesta. Henkilöllä, jolla verenpaine, veren rasva-arvot ja veren sokeriarvot ovat vain lievästi epänormaalit, riski on keskimääräistä riskilukua pienempi. Jos arvot ovat huomattavasti "pielessä", riski on paljon suurempi.
Metaboliseen oireyhtymään liittyy usein rasvan kertyminen maksaan, mikä joskus johtaa maksan sairastumieen.
ITSEHOITO
Koska metabolinen oireyhtymä johtuu rasvan kertymisestä vatsaonteloon ja maksaan, laihduttamalla voidaan tehokkaasti vähentää metabolisen oireyhtymän kaikkia häiriöitä. Siksi laajentuneen vyötärön kaventaminen on ensisijainen hoitokeino.
Laihduttamalla rasvakudos vähenee enemmän vatsaontelosta kuin ihon alta. Vielä tehokkaammin rasva poistuu maksasta. Vyötärön kapenemisen myötä verensokeri laskee, hyvä kolesteroli nousee, veren triglyseridi-arvo laskee ja verenpaine alenee.
Myös säännöllinen liikunta yksinään ilman laihtumista normaalistaa metabolisen oireyhtymän häiriöitä. Tehokkainta on laihduttaminen siten, että samalla lisää liikuntaa.
LÄÄKEHOITO
Jos vyötärön laihduttaminen ei onnistu, osaa metabolisen oireyhtymän häiriöistä voidaan hoitaa lääkkeillä. Kuitenkin useimpiin metabolisen oireyhtymän aineenvaihdunnan häiriöihin lääkkeet tehoavat huonosti. Siksi on hyvä miettiä, jos kuitenkin vyötäröltä saisi pois muutaman kilon.
Parhaiten lääkkeillä onnistuu verenpaineen hoito. Myös diabetesta voidaan hoitaa lääkkkeillä, mutta niillä yksinään ei aina saavuteta hyvää tulosta, ellei samaan aikaan laihduteta. Veren kohonnutta triglyseri-arvoa voidaan lääkkeillä hoitaa, mutta teho ei ole hyvä. Samoin hyvän kolesterolin lisäämiseksi ei ole tehokkaita lääkkeitä.
EHKÄISY
Metabolisen oireyhtymän syntyminen voidaan kokonaan estää painonhallinnalla eli säilyttämällä normaalipaino. Jos on jo ylipainoa, laihduttaminen ja pysyvästi alentunut paino huomattavasti vähentää metabolisen oireyhtymän vaaraa. Liikunnan lisääminen yksinäänkin ilman painomuutosta pienentää selvästi metabolisen oireyhtymän riskiä.
Lähde. internet ja oppikirja
MIELENTERVEYS
NEUROOSI
Neuroottisilla häiriöillä tarkoitetaan lievenpiä psyykkisiä häiriötiloja. Tällöin subjektiivinen kärsimys ja henkilön toimintakyky rajoittuu yhdellä tai useammalla elämän alueella. Kun elämä käy ahtaaksi ja ahdistaa eikä ulospääsyä pahaan oloon ole, ihminen alkaa tehdä erilaisia toimintoja rituaalin omaisesti uudestaan ja uudestaan ettei mitään pahaa tapahtuisi. Häiriön taustalla eivät ole fyysiset tekijät, neuroottiset häiriöt voivat ilmetä voimakkaina fyysisinä oireina, kuten hikoilu, vapina, kipuna tai heikotuksena. Neuroottisiksi häiriöiksi luetaan ahdistuneisuushäiriö, fobiat, paniikkihäiriöt ja pakko-oireiset häiriöt.Suuri osa neuroosiryhmän häiriöistä on sellaisia, joista osa on ohimeneviä itsestään ja joista suurimpaan osaan ihminen voi saada aika hyvän avun erilaisilla käytössä olevilla hoitomenetelmillä. Erilaisissa masennusoireissa, ahdistusoireissa ja foobisissa oireissa suurinta osaa ihmisistä voidaan auttaa joko psykoterapian avulla tai lääkityksellä.
MIELIALAHÄIRIÖ
Mielialahäiriöt jaetaan masennushäiriöihin ja kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön. Kun masentuneisuus muuttuu pitkäkestoiseksi tunteeksi ja olotilaksi on kysymys masentuneesta mielialasta eli masennustilasta. Masennus kestää useita päiviä, viikkoja tai vuosia yhtäjaksoisesti. Masennustila ilmenee monenlaisina oireina, ruoka ei maistu, väsymys, alakuloisuus,toivottomuus, keskittymisvaikeutena sekä yleisen aktiivisuuden puutteena. Masennustilat jaetaan lieviin, keskivaikeisiin, vaikeisiin ja psykoottisiin tiloihin. Kaksisuuntainen mielialahäiriö eli bipolaarihäiriö ilmenee mielialan vaihteluina, maanisten vaiheiden ja masennuksen tilojen vuorotteluna.
PERSOONALLISUUSHÄIRIÖ
Persoonallisuushäiriöt ovat syvälle juurtuneita ja joustamattomia kehityksellisiä tiloja. Ne ovat pitkäaikaisia, usein toistuvia käyttäytymismalleja, jotka toiminnassa ilmenevät joustamattomuutena sosiaalisessa vuorovaikutuksessa, ei kykene ottamaan muita huomioon eikä arvostamaan heidän yksilöllisyyttään joustavasti. Persoonallisuushäiriöinen ihminen ei kykene liikkumaan sisimmässään hallitusti tilaanteesta toiseen. Persoonallisuushäiriöinen kärsii ahdistuneisuudesta ja hänen käyttäytymisensä on haitaksi hänelle itselleen ja muille.
PSYKOOSITILAT
Psykoosilla tarkoitetaan vaikeaa psyykkisen sairauden tilaa eli mielisairautta. Raja henkilön itsensä ja muiden välillä hämärtyy. Todellisuuden taju häviää, hänen maailmansa on kaoottinen eikä aina tiedä mikä on totta ja mikä ei. Psykoosin oireita ovat harhaluulot, aistiharhat. Aistiharhat ilmenevätääni-,näkö-,kosketus-,haju-,ja makuaistimuksina. Sairauden akuutissa vaiheessa hajoaminen tulee esiin selvemmin ja henkilö kokee menettäneensä minänsä hallinnan. Hän eristäytyy ja sulkeutuu omaan maailmaansa. Psykoosi voi olla myös reaktio ulkoisiin tapahtumiin esim. väkivalta,katastrofi, hylkääminen mutta myös päihteiden aiheuttamaa. Psykoottisessa tilassa oleva ihminen tarvitsee aina hoitoa ja huolenpitoa jopa sairaalassa, sillä hän ei kykene huolehtimaan itsestään eikä asioistaan. Myös itetuhoinen käytös on mahdollista.
Neuroottisilla häiriöillä tarkoitetaan lievenpiä psyykkisiä häiriötiloja. Tällöin subjektiivinen kärsimys ja henkilön toimintakyky rajoittuu yhdellä tai useammalla elämän alueella. Kun elämä käy ahtaaksi ja ahdistaa eikä ulospääsyä pahaan oloon ole, ihminen alkaa tehdä erilaisia toimintoja rituaalin omaisesti uudestaan ja uudestaan ettei mitään pahaa tapahtuisi. Häiriön taustalla eivät ole fyysiset tekijät, neuroottiset häiriöt voivat ilmetä voimakkaina fyysisinä oireina, kuten hikoilu, vapina, kipuna tai heikotuksena. Neuroottisiksi häiriöiksi luetaan ahdistuneisuushäiriö, fobiat, paniikkihäiriöt ja pakko-oireiset häiriöt.Suuri osa neuroosiryhmän häiriöistä on sellaisia, joista osa on ohimeneviä itsestään ja joista suurimpaan osaan ihminen voi saada aika hyvän avun erilaisilla käytössä olevilla hoitomenetelmillä. Erilaisissa masennusoireissa, ahdistusoireissa ja foobisissa oireissa suurinta osaa ihmisistä voidaan auttaa joko psykoterapian avulla tai lääkityksellä.
MIELIALAHÄIRIÖ
Mielialahäiriöt jaetaan masennushäiriöihin ja kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön. Kun masentuneisuus muuttuu pitkäkestoiseksi tunteeksi ja olotilaksi on kysymys masentuneesta mielialasta eli masennustilasta. Masennus kestää useita päiviä, viikkoja tai vuosia yhtäjaksoisesti. Masennustila ilmenee monenlaisina oireina, ruoka ei maistu, väsymys, alakuloisuus,toivottomuus, keskittymisvaikeutena sekä yleisen aktiivisuuden puutteena. Masennustilat jaetaan lieviin, keskivaikeisiin, vaikeisiin ja psykoottisiin tiloihin. Kaksisuuntainen mielialahäiriö eli bipolaarihäiriö ilmenee mielialan vaihteluina, maanisten vaiheiden ja masennuksen tilojen vuorotteluna.
PERSOONALLISUUSHÄIRIÖ
Persoonallisuushäiriöt ovat syvälle juurtuneita ja joustamattomia kehityksellisiä tiloja. Ne ovat pitkäaikaisia, usein toistuvia käyttäytymismalleja, jotka toiminnassa ilmenevät joustamattomuutena sosiaalisessa vuorovaikutuksessa, ei kykene ottamaan muita huomioon eikä arvostamaan heidän yksilöllisyyttään joustavasti. Persoonallisuushäiriöinen ihminen ei kykene liikkumaan sisimmässään hallitusti tilaanteesta toiseen. Persoonallisuushäiriöinen kärsii ahdistuneisuudesta ja hänen käyttäytymisensä on haitaksi hänelle itselleen ja muille.
PSYKOOSITILAT
Psykoosilla tarkoitetaan vaikeaa psyykkisen sairauden tilaa eli mielisairautta. Raja henkilön itsensä ja muiden välillä hämärtyy. Todellisuuden taju häviää, hänen maailmansa on kaoottinen eikä aina tiedä mikä on totta ja mikä ei. Psykoosin oireita ovat harhaluulot, aistiharhat. Aistiharhat ilmenevätääni-,näkö-,kosketus-,haju-,ja makuaistimuksina. Sairauden akuutissa vaiheessa hajoaminen tulee esiin selvemmin ja henkilö kokee menettäneensä minänsä hallinnan. Hän eristäytyy ja sulkeutuu omaan maailmaansa. Psykoosi voi olla myös reaktio ulkoisiin tapahtumiin esim. väkivalta,katastrofi, hylkääminen mutta myös päihteiden aiheuttamaa. Psykoottisessa tilassa oleva ihminen tarvitsee aina hoitoa ja huolenpitoa jopa sairaalassa, sillä hän ei kykene huolehtimaan itsestään eikä asioistaan. Myös itetuhoinen käytös on mahdollista.
MUISTISAIRAUDET JA MITEN NIITÄ TUTKITAAN?
Muistisairauksia voidaan tutkia kuvaamalla pää/aivot, muutokset aivoissa paljastaa muistisairauden. Muistisairaus voidaan todeta myös erilaisia testejä tekemällä.(esim.MMSE,RAI) Lääkehoito tulee aloittaa heti, kun tauti on todettu. Taudin lievässä
vaiheessa aloitettu hoito saattaa hidastaa oireiden ilmaantumista
merkittävästi ja auttaa potilasta säilyttämään toimintakykynsä
pidempään. Valittua lääkettä tulee käyttää säännöllisesti, hoidossa ei
tulisi olla yli 6 viikon taukoja.
LÄÄKEHOITO
Parantavaa lääkitystä ei muistisairauksiin ole mutta oireita voidaan lievittää ja toimintakykyä ylläpitää. Lääkehoito voi myös lievittää käytösoireita.Suurin osa Alzheimer-lääkkeistä vaikuttaa lisäämällä asetyylikoliinin märää aivoissa ja estämällä sen nopeaa hajoamista. Näihin AKE-lääkkeiksi (antikoliiniesteraasit) kutsuttuihin lääkkeisiin kuuluvat donepetsiili (Aricept®, Yasnal®, Donepezil®)
HAITTAVAIKUTUKSET
AKE-lääkkeet saattavat aiheuttaa haittavaikutuksina ripulia tai pahoinvointia, levottomuutta ja sydämen harvalyöntisyyttä. Haitat saattavat korostua, mikäli samanaikaisesti on käytössä muita harvalyöntisyyttä aiheuttavia lääkkeitä (digoksiini, beetasalpaaja, kalsiumsalpaaja, amiodaroni). Antikolinergisiä lääkkeitä ei tulisi käyttää Alzheimer-potilailla, koska ne estävät asetyylikoliinin vaikutusta ja heikentävät AKE-lääkkeiden tehoa.
Käytösoireiden hoitoon voidaan käyttää esimerkiksi bentsodiatsepiineja, neurolepteja tai masennuslääkkeitä. Haittojen minimoimiseksi pyritään käyttämään vain yhtä lääkettä kerrallaan.
Alzheimerin tautiin kehitettyjä lääkkeitä voidaan käyttää muihinkin muistisairauksiin.
LÄÄKEHOITO
Parantavaa lääkitystä ei muistisairauksiin ole mutta oireita voidaan lievittää ja toimintakykyä ylläpitää. Lääkehoito voi myös lievittää käytösoireita.Suurin osa Alzheimer-lääkkeistä vaikuttaa lisäämällä asetyylikoliinin märää aivoissa ja estämällä sen nopeaa hajoamista. Näihin AKE-lääkkeiksi (antikoliiniesteraasit) kutsuttuihin lääkkeisiin kuuluvat donepetsiili (Aricept®, Yasnal®, Donepezil®)
HAITTAVAIKUTUKSET
AKE-lääkkeet saattavat aiheuttaa haittavaikutuksina ripulia tai pahoinvointia, levottomuutta ja sydämen harvalyöntisyyttä. Haitat saattavat korostua, mikäli samanaikaisesti on käytössä muita harvalyöntisyyttä aiheuttavia lääkkeitä (digoksiini, beetasalpaaja, kalsiumsalpaaja, amiodaroni). Antikolinergisiä lääkkeitä ei tulisi käyttää Alzheimer-potilailla, koska ne estävät asetyylikoliinin vaikutusta ja heikentävät AKE-lääkkeiden tehoa.
Käytösoireiden hoitoon voidaan käyttää esimerkiksi bentsodiatsepiineja, neurolepteja tai masennuslääkkeitä. Haittojen minimoimiseksi pyritään käyttämään vain yhtä lääkettä kerrallaan.
Alzheimerin tautiin kehitettyjä lääkkeitä voidaan käyttää muihinkin muistisairauksiin.
EKG- OTTAMINEN JA RYTMIHÄIRIÖT, DEFENSSI JA COUPINGMEKANISMIT
EKG JA RYTMIHÄIRIÖT
Sydänfilmin eli EKG:n (elektrodikardiografia) avulla selvitetään sydämen sinussolmukkeen ja johtoratajärjestelmän toimintaa. Mahdolliset rytmihäiriöt saadaan selville, jos ne osuvat EKG:n ottohetkeen. EKG voidaan ottaa laboratoriossa, elektroniset lätkät laitetaan sydäntä ympäröiviin kohtiin (rintaan ja nilkkoihin. EKG:n ottamisella selvitetään sydämen rytmihäiriöitä sekä siinä voi näkyä jos on mennyt veritulppa/pieni sydänkohtaus/infarkti josta potilas ei välttämättä itse tiedä.
FIBRILLATIO ATRIORUM
Eteisvärinä, tavallisin pitkäkestoinen rytmihäiriö.Flimmeri.
DEFENSSI-JA COPINGMEKANISMIT
Coping- eli hallintakeinot ovat tietoisia pyrkimyksiä selviytyä ahdistavasta tilanteesta. Niitä ovat aktiivinen toiminta tilanteen korjaamiseksi, tunteiden käsittely ja tulkinta sekä omien ajattelutottumusten tai mielialojen tietoinen tarkastelu. Defenssit eli psyykkiset puolustuskeinot ovat pääosin tiedostamattomia, hyvinkin nopeasti uhkaavaksi koetussa tilanteessa laukeavia mekanismeja, joilla ihminen pyrkii suojaamaan itseään liialta ahdistukselta ja säilyttämään toimintakykynsä. Sekä hallinta- että puolustuskeinot ovat kaikille ihmisille välttämättömiä psyykkisen tasapainon ylläpitämiseksi.
Sydänfilmin eli EKG:n (elektrodikardiografia) avulla selvitetään sydämen sinussolmukkeen ja johtoratajärjestelmän toimintaa. Mahdolliset rytmihäiriöt saadaan selville, jos ne osuvat EKG:n ottohetkeen. EKG voidaan ottaa laboratoriossa, elektroniset lätkät laitetaan sydäntä ympäröiviin kohtiin (rintaan ja nilkkoihin. EKG:n ottamisella selvitetään sydämen rytmihäiriöitä sekä siinä voi näkyä jos on mennyt veritulppa/pieni sydänkohtaus/infarkti josta potilas ei välttämättä itse tiedä.
FIBRILLATIO ATRIORUM
Eteisvärinä, tavallisin pitkäkestoinen rytmihäiriö.Flimmeri.
DEFENSSI-JA COPINGMEKANISMIT
Coping- eli hallintakeinot ovat tietoisia pyrkimyksiä selviytyä ahdistavasta tilanteesta. Niitä ovat aktiivinen toiminta tilanteen korjaamiseksi, tunteiden käsittely ja tulkinta sekä omien ajattelutottumusten tai mielialojen tietoinen tarkastelu. Defenssit eli psyykkiset puolustuskeinot ovat pääosin tiedostamattomia, hyvinkin nopeasti uhkaavaksi koetussa tilanteessa laukeavia mekanismeja, joilla ihminen pyrkii suojaamaan itseään liialta ahdistukselta ja säilyttämään toimintakykynsä. Sekä hallinta- että puolustuskeinot ovat kaikille ihmisille välttämättömiä psyykkisen tasapainon ylläpitämiseksi.
sunnuntai 30. huhtikuuta 2017
Tehtävät 07.04.2017
TEHTÄVÄT 07.04.2017
VERENPAINETAUTI
Verenpainetaudilla tarkoitetaan verenpaineen pysyvää koholla olemista. Raja-arvona pidetään nykyään noin 140/90 mmHg.
Usein verenpainetaudin taustalla ovat elämäntapoihin liittyvät asiat, kuten tupakointi ja ylipaino. Raskausaikana verenpaine saattaa myös kehittyä verenpaineteudiksi.Verenpainetaudin oireet ovat useimmiten päänsärky, huono olo, väsymys. Ehkäisy ja hoitotoimet ovat:
Syö vihanneksia, hedelmiä ja kuitupitoista ravintoa, vältä/lopeta tupakointi, laihduta jos olet ylipainoinen, vähennä suolan käyttöä, vältä runsasta kahvin ja alkoholin käyttöä, harrasta liikuntaa.
Verenpainetaudin hoitoon kuuluvat aina elämäntapamuutokset, oli lääkitys käytössä tai ei. Lievän verenpainetaudin hoitoon ei välttämättä muuta tarvitakaan. Verenpainetaudin hoidon vaatimat elämäntapamuutokset ovat hyväksi monien muidenkin sairauksien hoidossa. Jos elämäntapamuutokset eivät laske verenpainetta on seuraava vaihtoehto lääkitys. Lääkityksestä huolimatta lääkäri seuraa verenpainetta tietyin väliajoin.
SEPELVALTIMOTAUTI
Sepelvaltimotauti johtuu valtimonkovettumataudista, joka ahtauttaa sepelvaltimoita.
Tauti alkaa valtimoiden sisäpintaa verhoavasta ohuesta sisäkalvosta, jonka alle alkaa kertyä pääasiassa veren pahasta kolesterolista peräisin olevaa materiaalia. Kertyminen on hyvin hidasta ja voi alkaa jo nuoruudessa.Ehkäisynä tähän tautiin on kolesterolin pitäminen alhaisissa lukemissa sekä veren rasva-arvot mahdollisimman pienenä.Sepelvaltimotaudin syntyä voidaan tehokkaasti ehkäistä vähentämällä valtimotautia aiheuttavia riskitekijöitä. Näistä tärkeimmät ovat tupakointi, kohonnut verenpaine ja kohonnut veren kolesteroliarvo. Myös diabeteksen ehkäisy ja hoito liikunnalla, painon hallinnalla ja terveellisellä ruokavaliolla ehkäisee samalla sepel- ja muun valtimotaudin syntyä. Vaikuttamalla näihin jo nuorella iällä voidaan myöhemmällä iällä syntyvän sepelvaltimotaudin vaaraa huomattavasti pienentää.
Sepelvaltimotaudin tavallisin oire on rintakipu, joka alkaa tuntua ruumiillisessa rasituksessa (reippaasti liikkuessa, reilussa lihastyössä yms.). Kipu tuntuu yleensä keskellä rintaa laaja-alaisena ja ahdistavana tai puristavana. Kipu voi säteillä olka- ja käsivarsiin, leukaperiin, selkään lapojen väliin tai ylävatsalle. Joskus oireena voi olla ainoastaan rasituksessa tuntuva ohimenevä hengenahdistus. Etenkin naisilla ja vanhuksilla sepelvaltimotauti voi ilmetä ilman rintakipuja, ja oireina on pelkästään rinnan ahdistusta, uupumista, huonovointisuutta tai pahoinvointia rasitukseen liittyen.
Kaikille sepelvaltimotautia sairastaville aloitetaan pieniannoksinen asetyylisalisyylihappolääke, joka ehkäisee valtimoveritulpan muodostumista. Se onkin sepelvaltimopotilaan tärkein lääke. Jos se ei haittavaikutusten takia sovi, tilalla voidaan käyttää yhtä tehokasta klopidogreelia.
Nopeasti vaikuttavat nitrovalmisteet (tabletti tai suihke) on tarkoitettu potilaiden itsensä annosteltavaksi tarpeen mukaan. Niillä saadaan rintakipu väistymään nopeasti tai etukäteen otettuna kokonaan estettyä.
SYDÄNINFARKTI
Sydäninfarkti on äkillisen hapenpuutteen aiheuttama vaurio sydänlihaksessa. Sen tavallisin syy on sepelvaltimotaudin aiheuttama sepelvaltimon tukos. Jos sydäninfarktia ei päästä ajoissa hoitamaan, vauriokohtaan kehittyy muutamien tuntien tai päivien kuluessa kuolio. Infarktin taustalla on lähes aina valtimotauti, joka kovettaa ja ahtauttaa sydäntä ravitsevia sepelvaltimoita. Kun suoni menee kokonaan tukkoon, kehittyy infarkti. Tyyppioire infarktissa on kova kipu, joka tuntuu laajalla alueella rintalastan takana. Kipu on puristavaa, "painavaa" tai vannemaista ja voi säteillä olkavarsiin, leukaperiin, ylävatsalle ja jopa selkään. Kipu on usein ankaraa ja jatkuu samanlaisena. Kova kipu nostaa usein kylmän hien tai aiheuttaa pahoinvointia. Liikkuminen ei yleensä helpota oireita. Nitrolääkekään ei aina auta oireisiin.
Sydäninfarkti vaatii välitöntä sairaalahoitoa. Jos aiemmin terveelle henkilölle tai sepelvaltimotautipotilaalle tulee nopeasti edellä kuvattuja oireita, kannattaa soittaa hätäkeskukseen. Hoito aloitetaan usein jo kotona tai ambulanssissa. Tukoksen muodostumista estävää asetyylisalisyylihappoa ("sydänaspiriini") annetaan ensilääkkeenä. Kipua lievitetään morfiinilla tai muulla sen kaltaisella opioidilääkkeellä sekä nitro-tipalla. Beetasalpaaja-lääkkeellä estetään rytmihäiriöitä ja alennetaan sykettä ja verenpainetta vähentämällä sydämen hapentarvetta. Sepelvaltimoa tukkivaa hyytymää estetään laajenemasta asetyylisalisyylihapon lisäksi muilla hyytymistä ja tukoksia estävillä lääkkeillä. Useimmat lääkkeet annostellaan aluksi suoraan laskimoon nopean tehon aikaansaamiseksi.
FLIMMERI
Eteisvärinä on yleisin sairaalahoitoa vaativa sydämen rytmihäiriö.Eteisvärinässä sydämen eteinen ei supistu kammion kanssa samassa tahdissa, vaan paljon tiheämmin. Sähköimpulssit kulkeutuvat eteisestä sattumanvaraisesti kammioiden puolelle, ja tämän seurauksena syke on epäsäännöllinen.
Osalla eteisvärinäpotilaista sydämestä ei löydy mitään muuta vikaa, mutta tällöinkin taustalla on usein ylipaino tai kohonnut verenpaine. Eteisvärinä voi olla sydämen vajaatoiminnan, läppävian, sepelvaltimotaudin tai muun sydänsairauden oire. Runsas alkoholin käyttö voi aiheuttaa tervesydämisellekin eteisvärinäkohtauksen. Joskus taustalla on kilpirauhasen liikatoiminta.
Eteisvärinässä sydämen pumppausteho hieman alenee, mutta varsinkin iäkkäillä ihmisillä ja pitkään jatkuttuaan se ei paljoa haittaa normaalia elämää. Eteisvärinän oireet kuitenkin vaihtelevat suuresti. Jotkut eivät lainkaan huomaa rytmin epäsäännöllisyyttä, ja rytmihäiriö todetaankin sattumalta.
Eteisvärinärytmihäiriö voi mennä ohi joko itsestään tai lääkkeellä parissa vuorokaudessa. Jos näin ei tapahdu, rytmi pyritään yleensä palauttamaan normaaliksi ainakin kerran varsinkin fyysisesti aktiivisilla ja oireisilla henkilöillä. Tämä tapahtuu rytminsiirrolla, jossa rytmi käännetään normaaliksi eli sinusrytmiksi joko suonensisäisellä lääkkeellä tai sähköisesti lyhyessä nukutuksessa.
PALLOLAAJENNUS
Pallolaajennus avaa sepelvaltimossa olevan tukoksen ja päästää veren virtaamaan sydänlihakseen.
Pallolaajennus muistuttaa sepelvaltimoiden varjoainetutkimusta. Toimenpide tehdään paikallispuudutuksessa joko rannevaltimon tai reisivaltimon kautta. Lääkäri ohjaa ohuen katetrin sepelvaltimon suulle. Toimenpiteen kulkua seurataan röngenläpivalaisun avulla. Aluksi ahtautuneeseen suoneen viedään ohut lanka, jota pitkin voidaan kuljettaa toimenpiteessä tarvittavia välineitä suonen sisällä.
VERENPAINETAUTI
Verenpainetaudilla tarkoitetaan verenpaineen pysyvää koholla olemista. Raja-arvona pidetään nykyään noin 140/90 mmHg.
Usein verenpainetaudin taustalla ovat elämäntapoihin liittyvät asiat, kuten tupakointi ja ylipaino. Raskausaikana verenpaine saattaa myös kehittyä verenpaineteudiksi.Verenpainetaudin oireet ovat useimmiten päänsärky, huono olo, väsymys. Ehkäisy ja hoitotoimet ovat:
Syö vihanneksia, hedelmiä ja kuitupitoista ravintoa, vältä/lopeta tupakointi, laihduta jos olet ylipainoinen, vähennä suolan käyttöä, vältä runsasta kahvin ja alkoholin käyttöä, harrasta liikuntaa.
Verenpainetaudin hoitoon kuuluvat aina elämäntapamuutokset, oli lääkitys käytössä tai ei. Lievän verenpainetaudin hoitoon ei välttämättä muuta tarvitakaan. Verenpainetaudin hoidon vaatimat elämäntapamuutokset ovat hyväksi monien muidenkin sairauksien hoidossa. Jos elämäntapamuutokset eivät laske verenpainetta on seuraava vaihtoehto lääkitys. Lääkityksestä huolimatta lääkäri seuraa verenpainetta tietyin väliajoin.
SEPELVALTIMOTAUTI
Sepelvaltimotauti johtuu valtimonkovettumataudista, joka ahtauttaa sepelvaltimoita.
Tauti alkaa valtimoiden sisäpintaa verhoavasta ohuesta sisäkalvosta, jonka alle alkaa kertyä pääasiassa veren pahasta kolesterolista peräisin olevaa materiaalia. Kertyminen on hyvin hidasta ja voi alkaa jo nuoruudessa.Ehkäisynä tähän tautiin on kolesterolin pitäminen alhaisissa lukemissa sekä veren rasva-arvot mahdollisimman pienenä.Sepelvaltimotaudin syntyä voidaan tehokkaasti ehkäistä vähentämällä valtimotautia aiheuttavia riskitekijöitä. Näistä tärkeimmät ovat tupakointi, kohonnut verenpaine ja kohonnut veren kolesteroliarvo. Myös diabeteksen ehkäisy ja hoito liikunnalla, painon hallinnalla ja terveellisellä ruokavaliolla ehkäisee samalla sepel- ja muun valtimotaudin syntyä. Vaikuttamalla näihin jo nuorella iällä voidaan myöhemmällä iällä syntyvän sepelvaltimotaudin vaaraa huomattavasti pienentää.
Sepelvaltimotaudin tavallisin oire on rintakipu, joka alkaa tuntua ruumiillisessa rasituksessa (reippaasti liikkuessa, reilussa lihastyössä yms.). Kipu tuntuu yleensä keskellä rintaa laaja-alaisena ja ahdistavana tai puristavana. Kipu voi säteillä olka- ja käsivarsiin, leukaperiin, selkään lapojen väliin tai ylävatsalle. Joskus oireena voi olla ainoastaan rasituksessa tuntuva ohimenevä hengenahdistus. Etenkin naisilla ja vanhuksilla sepelvaltimotauti voi ilmetä ilman rintakipuja, ja oireina on pelkästään rinnan ahdistusta, uupumista, huonovointisuutta tai pahoinvointia rasitukseen liittyen.
Kaikille sepelvaltimotautia sairastaville aloitetaan pieniannoksinen asetyylisalisyylihappolääke, joka ehkäisee valtimoveritulpan muodostumista. Se onkin sepelvaltimopotilaan tärkein lääke. Jos se ei haittavaikutusten takia sovi, tilalla voidaan käyttää yhtä tehokasta klopidogreelia.
Nopeasti vaikuttavat nitrovalmisteet (tabletti tai suihke) on tarkoitettu potilaiden itsensä annosteltavaksi tarpeen mukaan. Niillä saadaan rintakipu väistymään nopeasti tai etukäteen otettuna kokonaan estettyä.
SYDÄNINFARKTI
Sydäninfarkti on äkillisen hapenpuutteen aiheuttama vaurio sydänlihaksessa. Sen tavallisin syy on sepelvaltimotaudin aiheuttama sepelvaltimon tukos. Jos sydäninfarktia ei päästä ajoissa hoitamaan, vauriokohtaan kehittyy muutamien tuntien tai päivien kuluessa kuolio. Infarktin taustalla on lähes aina valtimotauti, joka kovettaa ja ahtauttaa sydäntä ravitsevia sepelvaltimoita. Kun suoni menee kokonaan tukkoon, kehittyy infarkti. Tyyppioire infarktissa on kova kipu, joka tuntuu laajalla alueella rintalastan takana. Kipu on puristavaa, "painavaa" tai vannemaista ja voi säteillä olkavarsiin, leukaperiin, ylävatsalle ja jopa selkään. Kipu on usein ankaraa ja jatkuu samanlaisena. Kova kipu nostaa usein kylmän hien tai aiheuttaa pahoinvointia. Liikkuminen ei yleensä helpota oireita. Nitrolääkekään ei aina auta oireisiin.
Sydäninfarkti vaatii välitöntä sairaalahoitoa. Jos aiemmin terveelle henkilölle tai sepelvaltimotautipotilaalle tulee nopeasti edellä kuvattuja oireita, kannattaa soittaa hätäkeskukseen. Hoito aloitetaan usein jo kotona tai ambulanssissa. Tukoksen muodostumista estävää asetyylisalisyylihappoa ("sydänaspiriini") annetaan ensilääkkeenä. Kipua lievitetään morfiinilla tai muulla sen kaltaisella opioidilääkkeellä sekä nitro-tipalla. Beetasalpaaja-lääkkeellä estetään rytmihäiriöitä ja alennetaan sykettä ja verenpainetta vähentämällä sydämen hapentarvetta. Sepelvaltimoa tukkivaa hyytymää estetään laajenemasta asetyylisalisyylihapon lisäksi muilla hyytymistä ja tukoksia estävillä lääkkeillä. Useimmat lääkkeet annostellaan aluksi suoraan laskimoon nopean tehon aikaansaamiseksi.
FLIMMERI
Eteisvärinä on yleisin sairaalahoitoa vaativa sydämen rytmihäiriö.Eteisvärinässä sydämen eteinen ei supistu kammion kanssa samassa tahdissa, vaan paljon tiheämmin. Sähköimpulssit kulkeutuvat eteisestä sattumanvaraisesti kammioiden puolelle, ja tämän seurauksena syke on epäsäännöllinen.
Osalla eteisvärinäpotilaista sydämestä ei löydy mitään muuta vikaa, mutta tällöinkin taustalla on usein ylipaino tai kohonnut verenpaine. Eteisvärinä voi olla sydämen vajaatoiminnan, läppävian, sepelvaltimotaudin tai muun sydänsairauden oire. Runsas alkoholin käyttö voi aiheuttaa tervesydämisellekin eteisvärinäkohtauksen. Joskus taustalla on kilpirauhasen liikatoiminta.
Eteisvärinässä sydämen pumppausteho hieman alenee, mutta varsinkin iäkkäillä ihmisillä ja pitkään jatkuttuaan se ei paljoa haittaa normaalia elämää. Eteisvärinän oireet kuitenkin vaihtelevat suuresti. Jotkut eivät lainkaan huomaa rytmin epäsäännöllisyyttä, ja rytmihäiriö todetaankin sattumalta.
Eteisvärinärytmihäiriö voi mennä ohi joko itsestään tai lääkkeellä parissa vuorokaudessa. Jos näin ei tapahdu, rytmi pyritään yleensä palauttamaan normaaliksi ainakin kerran varsinkin fyysisesti aktiivisilla ja oireisilla henkilöillä. Tämä tapahtuu rytminsiirrolla, jossa rytmi käännetään normaaliksi eli sinusrytmiksi joko suonensisäisellä lääkkeellä tai sähköisesti lyhyessä nukutuksessa.
PALLOLAAJENNUS
Pallolaajennus avaa sepelvaltimossa olevan tukoksen ja päästää veren virtaamaan sydänlihakseen.
Pallolaajennus muistuttaa sepelvaltimoiden varjoainetutkimusta. Toimenpide tehdään paikallispuudutuksessa joko rannevaltimon tai reisivaltimon kautta. Lääkäri ohjaa ohuen katetrin sepelvaltimon suulle. Toimenpiteen kulkua seurataan röngenläpivalaisun avulla. Aluksi ahtautuneeseen suoneen viedään ohut lanka, jota pitkin voidaan kuljettaa toimenpiteessä tarvittavia välineitä suonen sisällä.
Katetrin päässä oleva lieriön muotoinen pallo laajennetaan ahtauman
kohdalla. Usein toimenpiteen yhteydessä asetetaan laajennettuun kohtaan
tukiverkko eli stentti. Stentin tarkoituksena on estää laajennetun
suonen uudelleen ahtautuminen. Muutaman kuukauden aikana toimenpiteen
jälkeen verisuonen sisäkalvo kasvaa suojaamaan stenttiä. Tämän
paranemisprosessin aikana käytetään tehokasta veren hyytymistä estävää
lääkitystä.
OHITUSLEIKKAUS
Virtsaelimistö tehtävät
30.03.2017 VIRTSAELIMISTÖ
Inkontinenssi tarkoittaa virtsankarkailua eli tila jossa virtsaa karkaa tahdosta riippumatta. Tahaton virtsankarkailu yleistyy naisilla vaihdevuosien jälkeen. Satunnaista virtsankaikailua esiintyy jossakin elämän vaiheessa 25-50% naisista. Mieheillä virtsankarkailu on huomattavasti harvinaisempaa. Virtsainkontinenssiä on neljää eri tyyppiä: ponnistusinkontinenssi, pakkoinkontinenssi, sekamuotoinen inkontinenssi, ylivuotoinkontinenssi. Voidaan ehkäistä lantionpohjan lihasten kuntouttamisella, lihasten vahvistuessa vaiva voi myös parantua. Ehkäisyyn ja hoitoon on myös muita keinoja, juo riittävästi, pudota ylipainoa, lopeta tupakointi, hoida ummetus. Pakkoinkontinenssin oireita voidaan lievittää myös ei-tahdonalaista hermostoa salpaavilla lääkkeillä. Ponnistusinkontinenssia tai sekamuotoista inkontinenssia kärsiville voidaan myös tehdä leikkaushoitoa. Ylivuotoinkontinenssissa pitää ensin selvittää ongelman aiheuttaja. Yleisimmät syyt miehillä on suurentunut eturauhanen ja naisilla rakon tai kohdun laskeuma. Nämä hoidetaan yleensä leikkauksella.
Virtsatieinfektio syntyy, kun välilihan eli virtsaputken ja peräaukon välisellä alueella elävät bakteerit pääsevät nousemaan virtsaputkea pitkin virtsarakkoon. Se voi olla äkillinen tai toistuva. Virtsatieinfektiolle altistavia tekijöitä ovat limakalvojen kuivuminen,diabetes, eturauhasen liikakasvu, virtsan ja ulostuskyvyn puute, katetrointi ja joskus sukupuoliyhdyntä.Virtsatieinfektio hoidetaan lääkkeillä. Virtsatieinfektiota voidaan ehkäistä juomalla runsaasti koska se huuhtoo rakkoa, hapan juoma esim. puolukkamehu aamuin illoin, c-vitamiini pitää virtsan happamana ja estää bakteerien kasvua. Voidaan käyttää myös mikrobilääkitystä tai paikallista estrogeenilääkitystä.
Pyelonefriitti tarkoittaa munuaistason eli virtsanjohtimen, munuaisaltaan tai munuaisen infektiota. Pyelonefriitissä vain osalla potilaista esiintyy virtsaamisvaivoja. Kuume yli 38c ja kylki tai selkäkipu ovat tyypillisiä oireita. Vanhuksella pelkkä pahoinvointi, yleiskunnon romahtaminen ja sekavuus voivat olla merkkinä pyelonefriitistä. CRP:n selvä kohoaminen viittaa munuaistason infektioon.
Virtsakivitaudissa virtsateihin eli munuaisaltaaseen, virtsajohtimiin,
virtsarakkoon tai harvemmin virtsaputkeen muodostuu yksi tai useampi
kiinteä kappale, joka estää virtsan kulkua tai aiheuttaa muita oireita.Virtsatiekivi aiheuttaa äkillisen, erittäin voimakkaan toispuoleisen
kylkikivun. Kipu säteilee yleensä alavatsalle ja nivustaipeeseen.
Kiven tutkimiseksi otetaan tavallinen röntgenkuva ja joskus
myös ultraäänitutkimus. Usein tutkitaan virtsanäyte sekä
perusverikokeita. Jos virtsatiekivi ei näy tavallisessa röntgenkuvassa,
mutta epäillään kuitenkin vahvasti virtsatiekiveä, tehdään
jatkotutkimuksena virtsateiden tietokonekuvaus.
Runsas kalsiumin, D-vitamiinin tai erittäin suurten C-vitamiiniannosten
nauttiminen (yli 4 g/päivä) altistaa virtsakivien muodostumiselle. Myös
aineenvaihduntasairaudet tai virtsatie-elinten rakenteelliset
poikkeavuudet voivat vaikuttaa virtsatiekivien ilmaantumiseen. Yleensä runsas juominen 2-2,5l vuorokaudessa auttaa kiviä tulemaan itsestään pois.
keskiviikko 22. maaliskuuta 2017
HENGITYKSEN SEURANTA JA HENGITYKSEN AVUSTAMINEN.
Hengityksestä seurataan hengitystiheyttä, rytmiä jasyvyttä,hengitystapaa,ja hengitys ääniä sekä hengitysteiden eritteitä ja ihon väriä.
Hengitystä voidaan seurata PEF-mittauksella, ja pulssioksimetrin avulla. Myös keskusteleminen potilaan kanssa onko hänellä ollut hengenahdistusta.
Potilasta voidaan auttaa hengitysvaikeuksissa siten että huolehditaan ilman raikkaudesta huoneessa jossa hän on. Sairaalassa happea voidaan antaa potilaalle happinaamarilla eli happimaskilla tai nenäkatetrilla eli happiviiksillä.
Happirikastin on kotona asuville potilaille tarkoitettu hapensaantilaite.
Happea kotihoidossa voidaan antaa happirikastimen avulla. Tai sitten avaamalla ikkuna potilaan asunnossa jos se on riittävä toimi. Happirikastimen käytössä on oltava tarkkana sillä happi on palava kaasu ja voi herkästi syttyä jos avotulen kanssa pelataan. Tämä ohje on myös selitettävä potilaalle että hän ymmärtää oman turvallisuutensakin ja ympäristön.Happi ei saa myöskään joutua kosketuksiin rasvan tai öljyn kanssa koska se voi syttyä räjähdysmäisesti.
Höyryhengitystä voi tehdä kotona vaikka vedenkeittimellä keitetyn veden voi laittaa laakeeseen kulhoon ja hengitellä siinä kevyen liinan tai pyyhkeen alla. Varovaisuutta kuuman veden kanssa.
Höyryhengitys auttaa liman irtoamiseen, vesihöyry lievittää tukalaa oloa ja kipua.
Pulloon puhaltamista tehdään koska sillä voidaan laajentaa keuhkoja. Tyhjään litran pulloon laitetaan 300-400milliä puhdasta vettä, lisäksi tarvitaan paksu pilli tai pätkä muoviletkua halkaisija n. 1cm. Potilas hengittää ensin nenän kautta sisään ja puhaltaa suun kautta letkun tai pillin läpi niin että vesi kuplii. Toistoja tehdään 10-15 peräkkäin ja tauko ja yskäisee. Puhallusta tehdään useita kertoja paivässä. Pullo pestään ja vesi vaihdetaan päivittäin.
tiistai 14. maaliskuuta 2017
TARTUNTATAUDIT
A. Tartuntatauti on sellainen sairaus tai tartunta jonka aiheuttavat elimistössä lisääntyvät pieneliöt(mikrobit) tai niiden osat tai loiset. Tartuntatautina pidetään myös pieneliön myrkyn (toksiinin) aiheuttamaa tilaa.
A.1) Tartuntatautien vastustamistyö
Tartuntatautien vastustamistyöhön kuuluu tässä laissa tartuntatautien ehkäisy, varhaistoteaminen ja seuranta, epidemian selvittämiseksi tai torjumiseksi tarvittavat toimenpiteet sekä tartuntatautiin sairastuneen tai sairastuneeksi epäillyn tutkimus, hoito ja lääkinnällinen kuntoutus sekä sairaalainfektioiden torjunta.
1) tartuntatautien ehkäisyllä rokotusten, vasta-aineiden ja lääkkeiden antamista, terveyskasvatusta sekä muita yksilöön ja hänen elinympäristöönsä kohdistuvia toimenpiteitä, joiden tarkoituksena on tartuntataudin ilmenemisen tai leviämisen estäminen;
2) tartuntatautien varhaistoteamisella taudin etsimiseksi järjestettyjä terveystarkastuksia ja seulontatutkimuksia;
3) seurannalla tiedon jatkuvaa keräämistä, analysointia ja tulkintaa sekä tiedon välittämistä tartuntatautien torjunnasta vastaaville;
4) epidemialla tautitapausten lukumäärän lisääntymistä odotettua enemmän jonakin ajanjaksona tietyssä väestössä tai tietyllä alueella;
5) tutkimuksella yksilöön kohdistuvaa tartuntataudin toteamiseksi tai hoidon antamiseksi lääkärin suorittamaa tutkimusta;
6) hoidolla lääkärin antamaa tai valvomaa avo- tai laitoshoitoa;
7) lääkinnällisellä kuntoutuksella toimenpiteitä, joilla pyritään parantamaan ja ylläpitämään kuntoutujan fyysistä, psyykkistä ja sosiaalista toimintakykyä sekä edistämään ja tukemaan hänen elämäntilanteensa hallintaa ja hänen itsenäistä suoriutumistaan päivittäisissä toiminnoissa; lääkinnälliseen kuntoutukseen sisältyvistä palveluista säädetään lääkinnällisestä kuntoutuksesta annetussa asetuksessa
8) sairaalainfektiolla terveydenhuollon toimintayksikössä annetun hoidon aikana syntynyttä tai alkunsa saanutta infektiota;
9) karanteenilla taudinaiheuttajalle altistuneen tai perustellusti altistuneeksi epäillyn henkilön määräämistä pysymään kotonaan tai muussa viranomaisen osoittamassa paikassa taikka tartuttaviksi epäiltyjen matkatavaroiden, konttien tai muiden tavaroiden siirtämisen rajoittamista taikka erottamista muista tavaroista tautia aiheuttavien mikrobien mahdollisen leviämisen estämiseksi.
10) eristämisellä sairastuneen tai perustellusti sairastuneeksi epäillyn henkilön määräämistä sairaanhoitolaitokseen.
MITÄ ON YLEISVAARALLINEN TARTUNTATAUTI
Tartuntataudit jaetaan yleisvaarallisiin, ilmoitettaviin ja muihin tartuntatauteihin.
Tautia voidaan pitää yleisvaarallisena tartuntatautina:
1) jos taudin tarttuvuus on suuri tai tauti leviää nopeasti;
2) jos tauti on vaarallinen; ja
3) jos taudin leviäminen voidaan estää tautiin sairastuneeseen tai sairastuneeksi perustellusti epäiltyyn henkilöön kohdistettavilla toimenpiteillä.
ILMOITETTAVA TARTUNTATUTI
1) jos taudin seuranta edellyttää lääkärin antamia tietoja;
2) jos taudin tartuntaketjun katkaisemisessa hoidettavalle annettava maksuton hoito on tarpeen; tai
3) jos kyseessä on yleisellä rokotusohjelmalla ehkäistävä tauti.
Valtioneuvoston asetuksella nimetään yleisvaaralliset ja ilmoitettavat tartuntataudit.
MUU TARTUNTATAUTI
Tartuntatautiin sairastuneeksi epäiltynä pidetään henkilöä, jossa havaitaan tautiin viittaavia oireita tai jonka jollakin muulla perusteella voidaan päätellä levittävän tartuntaa.
Sairastuneena pidetään henkilöä, jossa tauti on todettu tai jonka yleisesti hyväksytyin lääketieteellisin perustein voidaan todeta saaneen tartunnan, jos taudin leviäminen on perustellusti mahdollista.
Parantuneesta taudista elimistöön jääneitä merkkejä ei pidetä tartuntatautina.
torstai 9. maaliskuuta 2017
Aseptiikan tehtävä 9.3.2017
ASEPTIIKAN TEHTÄVÄ 9.3.17
ASEPTIIKKA=Menettelytapa jolla pyritään toimimaan mikrobittomasti.
MIKROBI=Paljaalla silmällä näkymätön pieneliö esim. bakteerit, virukset, homeet, hiivat, sienet ja alkueläimet eli loiset.
INFEKTIO=Tartunta
KONTAMINAATIO,DEKONTAMINAATIO=Saastuminen, mikrobien joutuminen paikkaa jossa niitä ei toivota. Ja mikrobien poistaminen
HYGIENIA= Terveyden edistämistä ja säilyttämistä.
DESINFEKTIO=Mikrobien määrän vähentämistä mahdollisimman pieneksi.
STERILOINTI=Pyrkii tuhoamaan esineistä ja kasvualustoista kaikki elinkykyiset mikrobit.
Tartuntojen leviäminen?
Taudin aiheuttaja siirtyy/tarttuu ihmisestä, eläimestä tai ympäristöstä.
A. Kosketus tartunta koskettamalla saastunutta pintaa. Ehkäisy desinfioimalla pinnat tai välttää kosketusta mahdollissti saatuneisiin pintoihin.
B.Pisaratartunta leviää pisarasta jos yskii, aivastaa, niistää. Käsi suun eteen ja tiheä käsien pesu tautisena aikana.
C.Ilmatartunnassa tauti leviää hengitettävän ilman kautta, ehkäisy suumaski.
D.Tartunnat suun kautta leviää ruokamyrkytyksien kautta, huonon käsihygienian kautta. Ehkäisy tarpeeksi kuumennettu ruoka, huolellisesti pestyt kädet.
E.Veritartunta tarttuu veren tai limakalvon kautta jos kantajan verta tai eritettä joutuu toisen limakalvoille, haavaan tai verenkiertoon injektion yhteydessä. Käytä hanskoja ja kasvoilla maskia, kun riskipotilaita hoitaa.
F. Tartunta väli-isännän kautta eli vektori. Eläin kuljettaa ihmiseen tartunnanaiheuttajan. esim. myyräkuume, punkin puremasta puutiaskuume.
ASEPTIIKKA=Menettelytapa jolla pyritään toimimaan mikrobittomasti.
MIKROBI=Paljaalla silmällä näkymätön pieneliö esim. bakteerit, virukset, homeet, hiivat, sienet ja alkueläimet eli loiset.
INFEKTIO=Tartunta
KONTAMINAATIO,DEKONTAMINAATIO=Saastuminen, mikrobien joutuminen paikkaa jossa niitä ei toivota. Ja mikrobien poistaminen
HYGIENIA= Terveyden edistämistä ja säilyttämistä.
DESINFEKTIO=Mikrobien määrän vähentämistä mahdollisimman pieneksi.
STERILOINTI=Pyrkii tuhoamaan esineistä ja kasvualustoista kaikki elinkykyiset mikrobit.
Tartuntojen leviäminen?
Taudin aiheuttaja siirtyy/tarttuu ihmisestä, eläimestä tai ympäristöstä.
A. Kosketus tartunta koskettamalla saastunutta pintaa. Ehkäisy desinfioimalla pinnat tai välttää kosketusta mahdollissti saatuneisiin pintoihin.
B.Pisaratartunta leviää pisarasta jos yskii, aivastaa, niistää. Käsi suun eteen ja tiheä käsien pesu tautisena aikana.
C.Ilmatartunnassa tauti leviää hengitettävän ilman kautta, ehkäisy suumaski.
D.Tartunnat suun kautta leviää ruokamyrkytyksien kautta, huonon käsihygienian kautta. Ehkäisy tarpeeksi kuumennettu ruoka, huolellisesti pestyt kädet.
E.Veritartunta tarttuu veren tai limakalvon kautta jos kantajan verta tai eritettä joutuu toisen limakalvoille, haavaan tai verenkiertoon injektion yhteydessä. Käytä hanskoja ja kasvoilla maskia, kun riskipotilaita hoitaa.
F. Tartunta väli-isännän kautta eli vektori. Eläin kuljettaa ihmiseen tartunnanaiheuttajan. esim. myyräkuume, punkin puremasta puutiaskuume.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)