MS ja PARKINSSON 26.4.2017

MS-TAUTI ESIINTYVYYS

MS-tauti on yleisin nuorten aikuisten liikunta- ja toimintakykyyn vaikuttava keskushermoston sairaus. Suomessa sitä sairastaa noin 7000 henkilöä. MS-tautia on naisilla lähes kaksi kertaa enemmän kuin miehillä, yleisin sairastumisikä on noin 20-40 vuotiaana.
Kyseessä on autoimmuunitauti, jossa elimistö hyökkää omia kudoksia vastaan muodostamalla vasta-aineita. MS-taudissa vasta-aineet kohdistuvat aivojen valkean aineen hermohaarakkeita vastaan.

SYYT
MS-taudin aiheuttavia tekijöitä ei vieläkään tunneta kunnolla erittäin runsaasta tutkimustyöstä huolimatta. Sen katsotaan syntyvän monen tekijän yhteisvaikutuksena, perintötekijöiden ohella vaikuttavat myös ympäristötekijät. Arvellaan, että jotkut lapsuudessa sairastetut virusinfektiot olisivat mukana laukaisemassa sairastumisen myöhemmällä iällä. Lisäksi uskotaan, että auringonvalon vähyys ja siitä johtuva D-vitamiinin vähäinen saanti talviaikaan vaikuttavat, koska tautia on enemmän pohjoisilla leveysasteilla. Samoin tupakointi on osoittautunut sairauden riskitekijäksi. Perintötekijöillä on myös osuutta, sillä suomalaisten MS-potilaiden sisaruksilla on 25-kertainen vaara sairastua tautiin. Perimän lisäksi tarvitaan kuitenkin vielä muita taudin laukaisevia tekijöitä, kuten yllä mainittuja ympäristötekijöitä. Todennäköisesti kaikkia taudin syntyyn vaikuttavia tekijöitä ei vielä tunneta.

 OIREET
Taudin oireet johtuvat aivojen, selkäytimen ja näköhermon paikallisista tulehdusmuutoksista, joita kutsutaan demyelinisaatioksi. Demyelinaatiossa hermojen tuoja- tai viejähaarakkeita ympäröivä eristekerros, myeliiniproteiinivaippa, vaurioituu paikallisen tulehdusprosessin myötä. Siitä johtuvat oireet ovat hyvin vaihtelevat ja riippuvat siitä, missä keskushermoston osassa demyelinisaatiopesäkkeet sijaitsevat. Myeliinivaipan luonnollisen korjaantumisen myötä oireetkin tavallisesti häviävät.
Koska tulehduspesäkkeitä voi olla monissa paikoissa keskushermostossa, oireita esiintyy eri puolilla kehoa. Yleisimmät alkuoireet ovat näön hämärtyminen toisessa silmässä ja tavallisesti raajojen tuntoaistin häiriintyminen, joka ilmenee puutuiluna tai outoina tuntemuksina. Lisäksi voi esiintyä jonkin raajan tai raajojen lihasheikkoutta, kaksoiskuvia, tasapainovaikeutta, huimausta, puhehäiriöitä, suolen ja virtsarakon toimintahäiriöitä sekä uupumusta.
 Tyypillistä oireissa on aaltomaisuus, kun syntyy uusia oireita, jotka sitten taas väistyvät tai vanhat oireet pahenevat välillä. Tämä johtuu uusien tulehduspesäkkeiden muodostumisesta ja niideen sammumisesta korjaantumisen tai arpeutumisen myötä. Usein vanhojen oireiden korostuminen liittyy hiljan sairastettuun tulehdukseen, kuten flunssaan tai virtsatulehdukseen. Mikäli vanhojen oireiden selvä paheneminen tai uuden tyyppisten oireiden ilmaantuminen tapahtuu vasta pari viikkoa sairastetun tulehduksen jälkeen, puhutaan varsinaisesta taudin pahenemisvaiheesta. Pahenemisvaiheet ovat yleisimpiä taudin alkuvaiheessa.

HOITO/SEURANTA

Tautiin ei ole parantavaa hoitoa, mutta nykyisillä hoidoilla sairauden kulkuun voidaan paljon vaikuttaa.
Pistoksena annettavan puolustusjärjestelmään ja sitä kautta taudinkulkuun vaikuttavien lääkkeiden, beeta-interferonin ja glatirameeriasetaatin, on todettu vähentävän sekä taudin pahenemisvaiheita että uusia, magneettikuvassa näkyviä tulehdusmuutoksia. Vuoden 2014 ja 2015 aikana markkinoille on tullut myös tablettimuotoisia lääkkeitä aaltomaisen MS-taudin hoitoon: teriflunomidi ja dimetyylifumaraatti, jotka myös vähentävät pahenemisvaiheita ja magneettikuvamuutoksia. Nämä hoidot pyritään aloittamaan heti, kun MS-taudin kriteerit täyttyvät. Hoidon aikana seurataan säännöllisesti verikokeita sivuvaikutusriskin vuoksi.
 Tärkeää itsehoitoa on liikunta. Liikunta vaikuttaa myönteisesti MS-taudin oireisiin ja pitää yllä lihaskuntoa ja tasapainoa. Lisäksi sillä on suotuisa vaikutus mielialaan. Oman liikunnan lisäksi kuntoutuksella voidaan tarvittaessa puuttua sairauden tuomiin vaikeuksiin. Kuntoutukseen kuuluu tapauskohtaisesti fysioterapia, puheterapia, neuropsykologinen kuntoutus ja toimintaterapia. Myös oikeat liikkumisen apuvälineet auttavat potilaan selviytymistä, mikäli liikkuminen on heikentynyt. Samoin voidaan hankkia pienapuvälineitä käyttöön, jos esimerkiksi keittiötöissä on ongelmia. Joskus tarvitaan ammatillista kuntoutusta tai työkykyselvittelyjä. Kuntoutusasioita pohditaan säännöllisesti ja pyritään vastaamaan kulloinkin esiin tuleviin tarpeisiin. Suuri osa potilaista selviää kuitenkin pitkään toiminta- ja liikuntakykyisenä sekä työelämässä lähes normaalisti.

PARKINSSON YLEISYYS
Parkinsonin tauti on keski- ja vanhuusiän hitaasti etenevä liikehäiriösairaus, johon liittyy vapinan, yleisen liikkumisen hidastumisen ja lihasjäykkyyden lisäksi lukuisia muitakin oireita. Sairaus alkaa 50 – 70 vuoden iässä, keskimäärin 1 % yli 60-vuotiaista sairastaa tätä tautia. Miesten sairastavuus on hieman naisia korkeampi. Suomessa saa Parkinson-lääkkeiden erityiskorvattavuutta yli 16 000 ihmistä.

SYYT
Parkinsonin tauti johtuu tietyn keskiaivojen alueen (mustatumake) hermosolujen vähittäisestä tuhoutumisesta; syytä hermosolujen vaurioitumiseen ei tiedetä. Tämä johtaa hermovälittäjäaine dopamiinin puutteeseen ja tahdonalaisia liikkeitä säätelevien hermoratojen vaurioitumiseen. Noin 20 %:lla potilaista on Parkinsonin tautia sairastavia sukulaisia, mutta vain hyvin harvoin tauti on varsinaisesti periytyvä. Parkinsonin tauti on yksi harvoista taudeista, jolta tupakan poltto näyttää suojaavan.

OIREET
 Parkinsonin tautiin liittyy kolme pääoiretta: lepovapina, liikkeiden hidastuminen ja tyypillinen lihasjäykkyys, rigiditeetti. Ne alkavat hitaasti kuukausien ja vuosien kuluessa. Lähes aina oireita on ensin toisen puolen raajoissa, kunnes ne ajan mittaan muuttuvat molemminpuolisiksi.
Vapina on harvajaksoista, ilmenee erityisesti yläraajoissa levossa ja lievittyy aktiivin liikkeen aikana. Vapina voi ilmentyä myös ns. pillerinpyöritysvapinana eli sormien tyypillisenä liikkeenä. Liikkeiden hidastuminen näkyy esimerkiksi tuolilta nousun vaikeutena, lisäksi kävelemään lähtö on verkkaista ja askeleet lyhyitä. Lihasjäykkyys eli rigiditeetti ilmenee hitautena esimerkiksi käden taivuttamisessa ja toisen avustaessa taivutusta liikkeessä tuntuu vastusta. Lihastoiminnan hidastuminen näkyy usein myös kasvojen ilmeettömyytenä ja käsialan pienentymisenä. Puhekin voi muuttua monotoniseksi. Kaatuilua esiintyy pidemmälle edenneessä taudissa, se johtuu lähinnä tasapaino- ja asennon säätelyjärjestelmien rappeutumisesta.
Taudin edetessä voi ilmetä ns. autonomisen hermoston oireita eli äkillistä verenpaineen vaihtelua, ummetusta, hikoiluhäiriöitä, tihentynyttä virtsaamistarvetta ja impotenssia. Lisäksi voi kehittyä puheentuoton vaikeutta, nielemisongelmia, hajuaistin heikentymistä, mikä usein voi edeltää muita oireita, sekä ihon rasvoittumista ja syljen valumista. Lisäksi sairauteen liittyy joskus unihäiriöitä, päiväaikaista uneliaisuutta ja voimakasta uupumusta. Myös muistihäiriöitä, ajatustoiminnan hidastumista ja masennusta voi ilmaantua. Harvoin kuitenkaan yksi ihminen saa näitä kaikkia oireita.

HOITO
 Hoidon aloituksen suunnittelee yleensä alan erikoislääkäri eli neurologi. Käytettävissä on useita eri lääkkeitä, jotka valitaan yksilöllisesti iän, taudin vaikeusasteen ja muiden sairauksien mukaan. Mikään hoitomuodoista ei ole varsinaisesti tautia parantava tai kulkua pysäyttävä, vaan puhutaan ns. oireisiin vaikuttavasta hoidosta. Näin ollen lääkehoitoa ei tarvitse aloittaa heti diagnoosin tekohetkellä, vaan sitä voidaan lykätä vaiheeseen, jolloin taudista on selvää toiminnallista haittaa. Hoidossa ei pyritä täyteen oireettomuuteen, koska pitkällä aikavälillä tulos on parempi silloin, kun lääkehoito on viritetty hieman tehokkainta annostelua vähäisemmäksi. Suurinta mahdollista lääkeannosta ei oteta heti käyttöön nykyään käytössä olevien Parkinsonin taudin lääkkeiden aiheuttamien sivuvaikutusten, kuten mahdollisten pakkoliikkeiden, impulssikontrollihäiriöiden (mm. pelihimo, liiallinen seksuaalisuus) ja harhojen vuoksi. Näiden sivuvaikutusten riski nousee sitä korkeammalle, mitä suurempi käytössä oleva lääkitys on.

 Vaikeimmissa tapauksissa neurokirurgi voi joskus leikkauksella lievittää pahimpia oireita asettamalla aivoihin sähköisen laitteen, joka kiihdyttää aivojen syvien osien toimintaa. Toinen vaikeiden tautimuotojen hoitomuoto on mahanpeitteiden läpi asetettava syöttöletku, jota kautta annostellaan levodopaa suoraan ohutsuoleen. Näillä hoitomuodoilla saavutetaan usein hyviä tuloksia vaikeista oireista kärsivillä potilailla, molemmat hoidot toteutetaan keskitetysti niihin erikoistuneissa yksiköissä.

SEURANTA

Parkinsonin taudin toteaminen, hoito ja seuranta kuuluvat neurologian erikoislääkärille. Potilaita, joiden tila on vakaa, voidaan seurata jonkin aikaa myös perusterveydenhuollossa. Potilaan kokonaistilanne tulisi arvioida vähintään kerran vuodessa.