RUOKA JA JUOMA VAIKUTTAVAT LÄÄKKEEN TEHOON.

Osa lääkkeistä otetaan tyhjään mahaan ja jotkut tulee nauttia ruoan yhteydessä. Jopa tavallisilla mehuilla saattaa olla vaarallisia vaikutuksia yhdessä joidenkin lääkkeiden kanssa.

 Tärkeintä on muistaa juoda reilusti vettä yhdessä lääkevalmisteen kanssa. Näin lääketabletti liukenee vatsassa ja pääsee imeytymään ohutsuolessa ja paksusuolessa.


Jos vesi jää juomatta, esimerkiksi pelkän voileivän siivittämänä nielty tabletti ei mahdu liukenemaan vatsassa, ja sen teho uhkaa jäädä vaillinaiseksi. Lääkkeelle ei yksinkertaisesti ole tilaa liueta ilman suositeltua kahden ja puolen desin hörppyä. Lääkkeet voivat myös takertua ruokatorveen.
 Ruokatorvea ärsyttäessään lääkkeet saattavat aiheuttaa jopa verenvuotoa, jos niiden kanssa ei nautita riittävästi vettä.

 Lääkkeet ovat yleensä sekä vesi- että rasvaliukoisia, ja suurin osa lääkkeistä liukenee hyvin veteen. Yleispätevän säännön mukaisesti lääkkeet otetaan tyhjään vatsaan vesilasillisen kanssa noin puoli tuntia ennen seuraavaa ateriaa, ellei muusta ole mainittu lääkärin pakeilla tai apteekissa. Tällöin lääketabletti ehtii liueta mahalaukussa ja edetä ohutsuoleen ennen kuin maha täyttyy ruoalla.

 Jos lääke on ohjeistettu otettavaksi tyhjään vatsaan, lääkkeen imeytyminen hidastuu tai jopa estyy etenkin rasvaisen tai maitotuotteita sisältävän ruoan vuoksi.Lääke pyrkii sekoittumaan ruoan rasvaan, mikä hidastaa lääkeaineen vapautumista ruoasta, hidastaa sen imeytymistä verenkiertoon ja viivästyttää vastetta eli lääkkeen vaikutusta.  Rasvainen ja runsaasti valkuaisaineita sisältävä ruoka pysyy mahalaukussa pitkään ja viivästyttää myös lääkkeen etenemistä ohutsuoleen. Runsaskuituiset ruoat kuten ruisleipä ja puurot sitovat lääkkeen itseensä. Voisi tiivistää, että mitä maukkaampi ja rasvaisempi ruoka, sitä suurempi sen vaikutus lääkkeeseen on.

Rasvaliukoiset ruoan kera

Osa lääkkeistä on rasvaliukoisia. Vastoin yleistä sääntöä ne otetaan ruokailun yhteydessä, jotta ruoan rasvat edistäisivät niiden liukenemista ja imeytymistä.
Oma poikkeuksensa ovat enterotabletit, jotka oikein käytettynä eivät hajoa ja liukene vatsassa vaan ohutsuolessa. Enterotabletteja käytetään muun muassa silloin, kun halutaan välttää mahalaukun ärsytystä tai estää lääkeaineen hajoaminen mahan happamassa ympäristössä.
Jos enterotabletit annostellaan ruoan kanssa, ne voivat jäädä mahaan jopa useiksi tunneiksi. Ongelma tästä tulee, jos syödään jatkuvasti pieniä annoksia ruokaa eikä maha pääse kunnolla tyhjenemään missään vaiheessa.


Jakouurteellisen tabletin voi yleensä puolittaa ja murskata lääkkeen ottamisen helpottamiseksi. Myös kapselin voi avata ja sisällön sekoittaa ruokaan. Poikkeuksiakin on.
Esimerkiksi enterotabletit on tarkoitettu otettavaksi kokonaisena, jotta lääke pääsisi muuttumattomana ohutsuoleen, kuten on tarkoitus. Enterotablettia ei siis voi puolittaa eikä sitä saa pureskella. Sama koskee säädellysti lääkeainetta vapauttavia valmisteita, esimerkiksi depottabletteja.
Osassa entero- ja depottableteista on kuitenkin jakouurre, ja ne voidaan tarvittaessa puolittaa. Entero- ja depotrakeita sisältävät kapselit voidaan puolestaan avata ja ottaa rakeet sellaisenaan. Rakeita ei kuitenkaan saa murskata tai pureskella.

 Maidolla lääkkeitä ei yleensä kannata huuhtoa alas, sillä maidon kalsium voi sitoa itseensä lääkkeitä. Maitoa tulee välttää erityisesti tiettyjen antibioottien kanssa, jolloin maito on pannassa kaksi tuntia ennen ja jälkeen lääkkeen ottamisen.

Kasvirohdoksia hyvä välttää lääkehoidon aikana

Rohdokset saattavat aiheuttaa yllättäviä haittavaikutuksia yhdessä lääkkeen kanssa, tai ne saattavat joko heikentää tai vahvistaa lääkkeen tehoa.

LÄHTEET: Apteekkariliitto.fi

Lääkehoitosuunnitelma

Mikä se on? Lääkehoitosuunnitelma on käytännön työväline lääkehoidon kehittämiseen.
Lääkehoitosuunnitelmaan on hyvä koota kaikki yksikön lääkehoitoon liittyvät ohjeet.

Kuka tekee? Sairaalat ja terveyskeskukset, hoivakodit.


Miksi? Siitä selviää millaista lääkehoitoa yksikössä toteutetaan ja mitkä työtehtävät kuuluvat lähihoitajalle ja miten lääkehoito käytännössä toteutetaan.

Mitä pitää sisällään?

Yksikön lääkehoito
Yksikön lääkehoidon varmistaminen ja ylläpitäminen
Henkilöstön vastuut, velvollisuudet ja työnjako
Lupakäytännöt
yksikkökohtainen lääkehuolto
Lääkkeiden jakaminen ja antaminen
Potilaan infornoiminen ja neuvonta
Lääkehuollon vaikuttavuuden arviominen
Dokumentointi ja tiedonkulku
SEuranta ja palautejärjestelmä

DIABETEKSEN LISÄSAIRAUDET

SILMÄN VERKKOKALVOSAIRAUS ELI RETINOPATIA

Diabetekseen sisältyy suurentunut riski sairastua diabeettiseen retinopatiaan eli silmän verkkokalvon sairauteen. Hoitamattomana voi johtaa vakavaan näön heikkenemiseen. Diabeetikon silmänpohjien tilannetta pitää seurata säännöllisesti jotta muutokset huomataan ajoissa. Kehittyy hitaasti ja on pitkään oireeton. Diabeetikon on tärkeä käydä säännöllisesti seulontakuvauksissa. Diabeettinen retinopatia on harvinainen alle 10-vuotiailla. Tyypin 1 diabeetikoilla on verkkokalvomuutoksia 90%lla taudin kestettyä yli 20 vuotta ja n.40%lla vaativa silmänpohjasairaus. Tyypin 2 diabeetikoilla silmänpohjan muutokset on jopa 30%lla heti diabeteksen toteamis vaiheessa. Vaikka muutokset todetaan alkuvaiheessa niin heille ei kehity niin vakavaa verkkokalvosairautta kuin tyypin 1 diabeetikoille.


SYYT

Diabeteksen verkkokalvosairaudessa tärkein syy on liian suuri verensokeripitoisuus. Tupakointi, kohonnut verenpaine ja ylipaino lisäävät diabeteksessä vaaraa sairastua verkkokalvosairauteen.

OIREET

Alkuvaiheessa usein oireeton. Edetessään heikentää näköä. Verenvuoto voi heikentää näön äkisti, pienet silmänpohjan vuodot aiheuttavat turvotusta verkkokalvolla ja näön sumentumisen tunnetta, kauas näkemisen vaikeuksia. Viivojen vääristyminen tai häiriöt värien näkemisessä voivat olla merkkinä sairaudesta. Lapsilla tarkastus joka toinen vuosi, muilla diabeetikoilla kolmen vuoden välein ellei muutoksia ole.

HOITO

Tärkein hoito on että diabetes on hoitotasapainossa. Jos retinopatia kehittyy ensimmäinen toimenpide on silmänpohjan laserhoito.Jos kehittyy vaikealle asteelle voidaan tehdä lasias-javerkkokalvo kirurgisia toimenpiteitä.


lähde. Terveyskirjasto             SINI-TUULIA, PIIA

MS ja PARKINSSON 26.4.2017

MS-TAUTI ESIINTYVYYS

MS-tauti on yleisin nuorten aikuisten liikunta- ja toimintakykyyn vaikuttava keskushermoston sairaus. Suomessa sitä sairastaa noin 7000 henkilöä. MS-tautia on naisilla lähes kaksi kertaa enemmän kuin miehillä, yleisin sairastumisikä on noin 20-40 vuotiaana.
Kyseessä on autoimmuunitauti, jossa elimistö hyökkää omia kudoksia vastaan muodostamalla vasta-aineita. MS-taudissa vasta-aineet kohdistuvat aivojen valkean aineen hermohaarakkeita vastaan.

SYYT
MS-taudin aiheuttavia tekijöitä ei vieläkään tunneta kunnolla erittäin runsaasta tutkimustyöstä huolimatta. Sen katsotaan syntyvän monen tekijän yhteisvaikutuksena, perintötekijöiden ohella vaikuttavat myös ympäristötekijät. Arvellaan, että jotkut lapsuudessa sairastetut virusinfektiot olisivat mukana laukaisemassa sairastumisen myöhemmällä iällä. Lisäksi uskotaan, että auringonvalon vähyys ja siitä johtuva D-vitamiinin vähäinen saanti talviaikaan vaikuttavat, koska tautia on enemmän pohjoisilla leveysasteilla. Samoin tupakointi on osoittautunut sairauden riskitekijäksi. Perintötekijöillä on myös osuutta, sillä suomalaisten MS-potilaiden sisaruksilla on 25-kertainen vaara sairastua tautiin. Perimän lisäksi tarvitaan kuitenkin vielä muita taudin laukaisevia tekijöitä, kuten yllä mainittuja ympäristötekijöitä. Todennäköisesti kaikkia taudin syntyyn vaikuttavia tekijöitä ei vielä tunneta.

 OIREET
Taudin oireet johtuvat aivojen, selkäytimen ja näköhermon paikallisista tulehdusmuutoksista, joita kutsutaan demyelinisaatioksi. Demyelinaatiossa hermojen tuoja- tai viejähaarakkeita ympäröivä eristekerros, myeliiniproteiinivaippa, vaurioituu paikallisen tulehdusprosessin myötä. Siitä johtuvat oireet ovat hyvin vaihtelevat ja riippuvat siitä, missä keskushermoston osassa demyelinisaatiopesäkkeet sijaitsevat. Myeliinivaipan luonnollisen korjaantumisen myötä oireetkin tavallisesti häviävät.
Koska tulehduspesäkkeitä voi olla monissa paikoissa keskushermostossa, oireita esiintyy eri puolilla kehoa. Yleisimmät alkuoireet ovat näön hämärtyminen toisessa silmässä ja tavallisesti raajojen tuntoaistin häiriintyminen, joka ilmenee puutuiluna tai outoina tuntemuksina. Lisäksi voi esiintyä jonkin raajan tai raajojen lihasheikkoutta, kaksoiskuvia, tasapainovaikeutta, huimausta, puhehäiriöitä, suolen ja virtsarakon toimintahäiriöitä sekä uupumusta.
 Tyypillistä oireissa on aaltomaisuus, kun syntyy uusia oireita, jotka sitten taas väistyvät tai vanhat oireet pahenevat välillä. Tämä johtuu uusien tulehduspesäkkeiden muodostumisesta ja niideen sammumisesta korjaantumisen tai arpeutumisen myötä. Usein vanhojen oireiden korostuminen liittyy hiljan sairastettuun tulehdukseen, kuten flunssaan tai virtsatulehdukseen. Mikäli vanhojen oireiden selvä paheneminen tai uuden tyyppisten oireiden ilmaantuminen tapahtuu vasta pari viikkoa sairastetun tulehduksen jälkeen, puhutaan varsinaisesta taudin pahenemisvaiheesta. Pahenemisvaiheet ovat yleisimpiä taudin alkuvaiheessa.

HOITO/SEURANTA

Tautiin ei ole parantavaa hoitoa, mutta nykyisillä hoidoilla sairauden kulkuun voidaan paljon vaikuttaa.
Pistoksena annettavan puolustusjärjestelmään ja sitä kautta taudinkulkuun vaikuttavien lääkkeiden, beeta-interferonin ja glatirameeriasetaatin, on todettu vähentävän sekä taudin pahenemisvaiheita että uusia, magneettikuvassa näkyviä tulehdusmuutoksia. Vuoden 2014 ja 2015 aikana markkinoille on tullut myös tablettimuotoisia lääkkeitä aaltomaisen MS-taudin hoitoon: teriflunomidi ja dimetyylifumaraatti, jotka myös vähentävät pahenemisvaiheita ja magneettikuvamuutoksia. Nämä hoidot pyritään aloittamaan heti, kun MS-taudin kriteerit täyttyvät. Hoidon aikana seurataan säännöllisesti verikokeita sivuvaikutusriskin vuoksi.
 Tärkeää itsehoitoa on liikunta. Liikunta vaikuttaa myönteisesti MS-taudin oireisiin ja pitää yllä lihaskuntoa ja tasapainoa. Lisäksi sillä on suotuisa vaikutus mielialaan. Oman liikunnan lisäksi kuntoutuksella voidaan tarvittaessa puuttua sairauden tuomiin vaikeuksiin. Kuntoutukseen kuuluu tapauskohtaisesti fysioterapia, puheterapia, neuropsykologinen kuntoutus ja toimintaterapia. Myös oikeat liikkumisen apuvälineet auttavat potilaan selviytymistä, mikäli liikkuminen on heikentynyt. Samoin voidaan hankkia pienapuvälineitä käyttöön, jos esimerkiksi keittiötöissä on ongelmia. Joskus tarvitaan ammatillista kuntoutusta tai työkykyselvittelyjä. Kuntoutusasioita pohditaan säännöllisesti ja pyritään vastaamaan kulloinkin esiin tuleviin tarpeisiin. Suuri osa potilaista selviää kuitenkin pitkään toiminta- ja liikuntakykyisenä sekä työelämässä lähes normaalisti.

PARKINSSON YLEISYYS
Parkinsonin tauti on keski- ja vanhuusiän hitaasti etenevä liikehäiriösairaus, johon liittyy vapinan, yleisen liikkumisen hidastumisen ja lihasjäykkyyden lisäksi lukuisia muitakin oireita. Sairaus alkaa 50 – 70 vuoden iässä, keskimäärin 1 % yli 60-vuotiaista sairastaa tätä tautia. Miesten sairastavuus on hieman naisia korkeampi. Suomessa saa Parkinson-lääkkeiden erityiskorvattavuutta yli 16 000 ihmistä.

SYYT
Parkinsonin tauti johtuu tietyn keskiaivojen alueen (mustatumake) hermosolujen vähittäisestä tuhoutumisesta; syytä hermosolujen vaurioitumiseen ei tiedetä. Tämä johtaa hermovälittäjäaine dopamiinin puutteeseen ja tahdonalaisia liikkeitä säätelevien hermoratojen vaurioitumiseen. Noin 20 %:lla potilaista on Parkinsonin tautia sairastavia sukulaisia, mutta vain hyvin harvoin tauti on varsinaisesti periytyvä. Parkinsonin tauti on yksi harvoista taudeista, jolta tupakan poltto näyttää suojaavan.

OIREET
 Parkinsonin tautiin liittyy kolme pääoiretta: lepovapina, liikkeiden hidastuminen ja tyypillinen lihasjäykkyys, rigiditeetti. Ne alkavat hitaasti kuukausien ja vuosien kuluessa. Lähes aina oireita on ensin toisen puolen raajoissa, kunnes ne ajan mittaan muuttuvat molemminpuolisiksi.
Vapina on harvajaksoista, ilmenee erityisesti yläraajoissa levossa ja lievittyy aktiivin liikkeen aikana. Vapina voi ilmentyä myös ns. pillerinpyöritysvapinana eli sormien tyypillisenä liikkeenä. Liikkeiden hidastuminen näkyy esimerkiksi tuolilta nousun vaikeutena, lisäksi kävelemään lähtö on verkkaista ja askeleet lyhyitä. Lihasjäykkyys eli rigiditeetti ilmenee hitautena esimerkiksi käden taivuttamisessa ja toisen avustaessa taivutusta liikkeessä tuntuu vastusta. Lihastoiminnan hidastuminen näkyy usein myös kasvojen ilmeettömyytenä ja käsialan pienentymisenä. Puhekin voi muuttua monotoniseksi. Kaatuilua esiintyy pidemmälle edenneessä taudissa, se johtuu lähinnä tasapaino- ja asennon säätelyjärjestelmien rappeutumisesta.
Taudin edetessä voi ilmetä ns. autonomisen hermoston oireita eli äkillistä verenpaineen vaihtelua, ummetusta, hikoiluhäiriöitä, tihentynyttä virtsaamistarvetta ja impotenssia. Lisäksi voi kehittyä puheentuoton vaikeutta, nielemisongelmia, hajuaistin heikentymistä, mikä usein voi edeltää muita oireita, sekä ihon rasvoittumista ja syljen valumista. Lisäksi sairauteen liittyy joskus unihäiriöitä, päiväaikaista uneliaisuutta ja voimakasta uupumusta. Myös muistihäiriöitä, ajatustoiminnan hidastumista ja masennusta voi ilmaantua. Harvoin kuitenkaan yksi ihminen saa näitä kaikkia oireita.

HOITO
 Hoidon aloituksen suunnittelee yleensä alan erikoislääkäri eli neurologi. Käytettävissä on useita eri lääkkeitä, jotka valitaan yksilöllisesti iän, taudin vaikeusasteen ja muiden sairauksien mukaan. Mikään hoitomuodoista ei ole varsinaisesti tautia parantava tai kulkua pysäyttävä, vaan puhutaan ns. oireisiin vaikuttavasta hoidosta. Näin ollen lääkehoitoa ei tarvitse aloittaa heti diagnoosin tekohetkellä, vaan sitä voidaan lykätä vaiheeseen, jolloin taudista on selvää toiminnallista haittaa. Hoidossa ei pyritä täyteen oireettomuuteen, koska pitkällä aikavälillä tulos on parempi silloin, kun lääkehoito on viritetty hieman tehokkainta annostelua vähäisemmäksi. Suurinta mahdollista lääkeannosta ei oteta heti käyttöön nykyään käytössä olevien Parkinsonin taudin lääkkeiden aiheuttamien sivuvaikutusten, kuten mahdollisten pakkoliikkeiden, impulssikontrollihäiriöiden (mm. pelihimo, liiallinen seksuaalisuus) ja harhojen vuoksi. Näiden sivuvaikutusten riski nousee sitä korkeammalle, mitä suurempi käytössä oleva lääkitys on.

 Vaikeimmissa tapauksissa neurokirurgi voi joskus leikkauksella lievittää pahimpia oireita asettamalla aivoihin sähköisen laitteen, joka kiihdyttää aivojen syvien osien toimintaa. Toinen vaikeiden tautimuotojen hoitomuoto on mahanpeitteiden läpi asetettava syöttöletku, jota kautta annostellaan levodopaa suoraan ohutsuoleen. Näillä hoitomuodoilla saavutetaan usein hyviä tuloksia vaikeista oireista kärsivillä potilailla, molemmat hoidot toteutetaan keskitetysti niihin erikoistuneissa yksiköissä.

SEURANTA

Parkinsonin taudin toteaminen, hoito ja seuranta kuuluvat neurologian erikoislääkärille. Potilaita, joiden tila on vakaa, voidaan seurata jonkin aikaa myös perusterveydenhuollossa. Potilaan kokonaistilanne tulisi arvioida vähintään kerran vuodessa.

MBO

METABOLINEN OIREYHTYMÄ

Metabolinen oireyhtymä eli aineenvaihduntaan liittyvä oireyhtymä tarkoittaa tilaa, jossa samalla henkilöllä on useita terveyttä uhkaavia häiriöitä yhtä aikaa. Sen aiheuttaa keskivartalolihavuuS. Perinnöllinen taipumus on hyvin yleinen.

Metabolinen oireyhtymä on kyseessä, jos alla mainitusta viidestä ehdosta kolme toteutuu:

• Vyötärön ympärys ylittää miehellä 100 cm ja naisella 90 cm. Jos vyötärö ylittää miehellä 94 cm ja naisella 80 cm, vaara metabolisen oireyhtymän syntyyn on jo olemassa.
• Veren triglyseridien määrä on suurentunut (yli 1,7 mmol/l).
• Veren HDL-kolesterolin eli hyvän kolesterolin määrä on pienentynyt (alle 1,0 mmol/l miehellä ja alle 1,3 mmol/l naisella)
• Verenpaine on koholla (130/85 tai enemmän).
• Yön paaston jälkeen otettu verensokeri on ylärajoilla tai kohonnut (fS glukoosi yli 5,7 mmol/l)

Näillä kriteereillä metabolinen oireyhtymä on yli kolmasosalla aikuisista suomalaisista miehistä ja naisista yli neljäsosalla. Monilla henkilöillä voidaan todeta kaikki häiriöt, toisilla vain osa niistä.

 METABOLISEN OIREYHTYMÄN SEURAUKSET
Metaboliseen oireyhtymään kiinnitetään siksi huomiota, että siihen liittyy selvästi suurentunut valtimotaudin riski. Henkilöillä, joilla on todettu metabolinen oireyhtymä, keskimääräinen sydän- ja verisuonisairauksien vaara on 2 - 3 kertaa suurempi kuin terveillä.
Sairauksien riski riippuu metabolisen oireyhtymän vaikeusasteesta. Henkilöllä, jolla verenpaine, veren rasva-arvot ja veren sokeriarvot ovat vain lievästi epänormaalit, riski on keskimääräistä riskilukua pienempi. Jos arvot ovat huomattavasti "pielessä", riski on paljon suurempi.
Metaboliseen oireyhtymään liittyy usein rasvan kertyminen maksaan, mikä joskus johtaa maksan sairastumieen.

ITSEHOITO
Koska metabolinen oireyhtymä johtuu rasvan kertymisestä vatsaonteloon ja maksaan, laihduttamalla voidaan tehokkaasti vähentää metabolisen oireyhtymän kaikkia häiriöitä. Siksi laajentuneen vyötärön kaventaminen on ensisijainen hoitokeino.
Laihduttamalla rasvakudos vähenee enemmän vatsaontelosta kuin ihon alta. Vielä tehokkaammin rasva poistuu maksasta. Vyötärön kapenemisen myötä verensokeri laskee, hyvä kolesteroli nousee, veren triglyseridi-arvo laskee ja verenpaine alenee.
Myös säännöllinen liikunta yksinään ilman laihtumista normaalistaa metabolisen oireyhtymän häiriöitä. Tehokkainta on laihduttaminen siten, että samalla lisää liikuntaa.

LÄÄKEHOITO
Jos vyötärön laihduttaminen ei onnistu, osaa metabolisen oireyhtymän häiriöistä voidaan hoitaa lääkkeillä. Kuitenkin useimpiin metabolisen oireyhtymän aineenvaihdunnan häiriöihin lääkkeet tehoavat huonosti. Siksi on hyvä miettiä, jos kuitenkin vyötäröltä saisi pois muutaman kilon.
Parhaiten lääkkeillä onnistuu verenpaineen hoito. Myös diabetesta voidaan hoitaa lääkkkeillä, mutta niillä yksinään ei aina saavuteta hyvää tulosta, ellei samaan aikaan laihduteta. Veren kohonnutta triglyseri-arvoa voidaan lääkkeillä hoitaa, mutta teho ei ole hyvä. Samoin hyvän kolesterolin lisäämiseksi ei ole tehokkaita lääkkeitä.

EHKÄISY
 Metabolisen oireyhtymän syntyminen voidaan kokonaan estää painonhallinnalla eli säilyttämällä normaalipaino. Jos on jo ylipainoa, laihduttaminen ja pysyvästi alentunut paino huomattavasti vähentää metabolisen oireyhtymän vaaraa. Liikunnan lisääminen yksinäänkin ilman painomuutosta pienentää selvästi metabolisen oireyhtymän riskiä.

Lähde. internet ja oppikirja

MIELENTERVEYS

NEUROOSI
Neuroottisilla häiriöillä tarkoitetaan lievenpiä psyykkisiä häiriötiloja. Tällöin subjektiivinen kärsimys ja henkilön toimintakyky rajoittuu yhdellä tai useammalla elämän alueella. Kun elämä käy ahtaaksi ja ahdistaa eikä ulospääsyä pahaan oloon ole, ihminen alkaa tehdä erilaisia toimintoja rituaalin omaisesti uudestaan ja uudestaan ettei mitään pahaa tapahtuisi. Häiriön taustalla eivät ole fyysiset tekijät, neuroottiset häiriöt voivat ilmetä voimakkaina fyysisinä oireina, kuten hikoilu, vapina, kipuna tai heikotuksena. Neuroottisiksi häiriöiksi luetaan ahdistuneisuushäiriö, fobiat, paniikkihäiriöt ja pakko-oireiset häiriöt.Suuri osa neuroosiryhmän häiriöistä on sellaisia, joista osa on ohimeneviä itsestään ja joista suurimpaan osaan ihminen voi saada aika hyvän avun erilaisilla käytössä olevilla hoitomenetelmillä. Erilaisissa masennusoireissa, ahdistusoireissa ja foobisissa oireissa suurinta osaa ihmisistä voidaan auttaa joko psykoterapian avulla tai lääkityksellä.

MIELIALAHÄIRIÖ
Mielialahäiriöt jaetaan masennushäiriöihin ja kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön. Kun masentuneisuus muuttuu pitkäkestoiseksi tunteeksi ja olotilaksi on kysymys masentuneesta mielialasta eli masennustilasta. Masennus kestää useita päiviä, viikkoja tai vuosia yhtäjaksoisesti. Masennustila ilmenee monenlaisina oireina, ruoka ei maistu, väsymys, alakuloisuus,toivottomuus, keskittymisvaikeutena sekä yleisen aktiivisuuden puutteena. Masennustilat jaetaan lieviin, keskivaikeisiin, vaikeisiin ja psykoottisiin tiloihin. Kaksisuuntainen mielialahäiriö eli bipolaarihäiriö ilmenee mielialan vaihteluina, maanisten vaiheiden ja masennuksen tilojen vuorotteluna.

PERSOONALLISUUSHÄIRIÖ
Persoonallisuushäiriöt ovat syvälle juurtuneita ja joustamattomia kehityksellisiä tiloja. Ne ovat pitkäaikaisia, usein toistuvia käyttäytymismalleja, jotka toiminnassa ilmenevät joustamattomuutena sosiaalisessa vuorovaikutuksessa, ei kykene ottamaan muita huomioon eikä arvostamaan heidän yksilöllisyyttään joustavasti. Persoonallisuushäiriöinen ihminen ei kykene liikkumaan sisimmässään hallitusti tilaanteesta toiseen. Persoonallisuushäiriöinen kärsii ahdistuneisuudesta ja hänen käyttäytymisensä on haitaksi hänelle itselleen ja muille.

PSYKOOSITILAT
Psykoosilla tarkoitetaan vaikeaa psyykkisen sairauden tilaa eli mielisairautta. Raja henkilön itsensä ja muiden välillä hämärtyy. Todellisuuden taju häviää, hänen maailmansa on kaoottinen eikä aina tiedä mikä on totta ja mikä ei. Psykoosin oireita ovat harhaluulot, aistiharhat. Aistiharhat ilmenevätääni-,näkö-,kosketus-,haju-,ja makuaistimuksina. Sairauden akuutissa vaiheessa hajoaminen tulee esiin selvemmin ja henkilö kokee menettäneensä minänsä hallinnan. Hän eristäytyy ja sulkeutuu omaan maailmaansa. Psykoosi voi olla myös reaktio ulkoisiin tapahtumiin esim. väkivalta,katastrofi, hylkääminen mutta myös päihteiden aiheuttamaa. Psykoottisessa tilassa oleva ihminen tarvitsee aina hoitoa ja huolenpitoa jopa sairaalassa, sillä hän ei kykene huolehtimaan itsestään eikä asioistaan. Myös itetuhoinen käytös on mahdollista.

MUISTISAIRAUDET JA MITEN NIITÄ TUTKITAAN?

Muistisairauksia voidaan tutkia kuvaamalla pää/aivot, muutokset aivoissa paljastaa muistisairauden. Muistisairaus voidaan todeta myös erilaisia testejä tekemällä.(esim.MMSE,RAI) Lääkehoito tulee aloittaa heti, kun tauti on todettu. Taudin lievässä vaiheessa aloitettu hoito saattaa hidastaa oireiden ilmaantumista merkittävästi ja auttaa potilasta säilyttämään toimintakykynsä pidempään. Valittua lääkettä tulee käyttää säännöllisesti, hoidossa ei tulisi olla yli 6 viikon taukoja.

LÄÄKEHOITO
Parantavaa lääkitystä ei muistisairauksiin ole mutta oireita voidaan lievittää ja toimintakykyä ylläpitää. Lääkehoito voi myös lievittää käytösoireita.Suurin osa Alzheimer-lääkkeistä vaikuttaa lisäämällä asetyylikoliinin märää aivoissa ja estämällä sen nopeaa hajoamista. Näihin AKE-lääkkeiksi (antikoliiniesteraasit) kutsuttuihin lääkkeisiin kuuluvat donepetsiili (Aricept®, Yasnal®, Donepezil®)

 HAITTAVAIKUTUKSET
 AKE-lääkkeet saattavat aiheuttaa haittavaikutuksina ripulia tai pahoinvointia, levottomuutta ja sydämen harvalyöntisyyttä. Haitat saattavat korostua, mikäli samanaikaisesti on käytössä muita harvalyöntisyyttä aiheuttavia lääkkeitä (digoksiini, beetasalpaaja, kalsiumsalpaaja, amiodaroni). Antikolinergisiä lääkkeitä ei tulisi käyttää Alzheimer-potilailla, koska ne estävät asetyylikoliinin vaikutusta ja heikentävät AKE-lääkkeiden tehoa.
 Käytösoireiden hoitoon voidaan käyttää esimerkiksi bentsodiatsepiineja, neurolepteja tai masennuslääkkeitä. Haittojen minimoimiseksi pyritään käyttämään vain yhtä lääkettä kerrallaan.
Alzheimerin tautiin kehitettyjä lääkkeitä voidaan käyttää muihinkin muistisairauksiin.

EKG- OTTAMINEN JA RYTMIHÄIRIÖT, DEFENSSI JA COUPINGMEKANISMIT

EKG JA RYTMIHÄIRIÖT

Sydänfilmin eli EKG:n (elektrodikardiografia) avulla selvitetään sydämen sinussolmukkeen ja johtoratajärjestelmän toimintaa. Mahdolliset rytmihäiriöt saadaan selville, jos ne osuvat EKG:n ottohetkeen. EKG voidaan ottaa laboratoriossa, elektroniset lätkät laitetaan sydäntä ympäröiviin kohtiin (rintaan ja nilkkoihin. EKG:n ottamisella selvitetään sydämen rytmihäiriöitä sekä siinä voi näkyä jos on mennyt veritulppa/pieni sydänkohtaus/infarkti josta potilas ei välttämättä itse tiedä.

FIBRILLATIO ATRIORUM
Eteisvärinä, tavallisin pitkäkestoinen rytmihäiriö.Flimmeri.


DEFENSSI-JA COPINGMEKANISMIT
 Coping- eli hallintakeinot ovat tietoisia pyrkimyksiä selviytyä ahdistavasta tilanteesta. Niitä ovat aktiivinen toiminta tilanteen korjaamiseksi, tunteiden käsittely ja tulkinta sekä omien ajattelutottumusten tai mielialojen tietoinen tarkastelu. Defenssit eli psyykkiset puolustuskeinot ovat pääosin tiedostamattomia, hyvinkin nopeasti uhkaavaksi koetussa tilanteessa laukeavia mekanismeja, joilla ihminen pyrkii suojaamaan itseään liialta ahdistukselta ja säilyttämään toimintakykynsä. Sekä hallinta- että puolustuskeinot ovat kaikille ihmisille välttämättömiä psyykkisen tasapainon ylläpitämiseksi.